Kisattiin taas Leian kanssa viikonloppuna Vantaalla. Tuloksena hylätyt radat, mutta loistavalla menolla. Hommahan alkaa toimia. Virheistä viis jos näin menee. :)
Heti alkuun olin päättänyt olla ekstra tiukkana Leialle. Ei yhtään kierrosten kasvatusta ja ylimääräistä sinkoilua. Totaalisesti luulot pois. Tämä kannatti, meinaa kurista seurasi se, että minulla oli keskittynyt koira, joka teki parhaansa radalla sillä taitotasolla kuin vaan voi. Ei mitään ylimääräisiä vilkuiluja muhun tai muutakaan epämääräisyyksiä. Meno oli kuin treeneissä parhaimmillaan.
Eka rata hipoi optimia suoritusta. Ihan lopussa lähetettyäni Leian tokavikaan putkeen, ehti omat ajatukseni karata jo maaliin ja siihen, että miten voi ollakin, että rata oli siihen mennässä sujunut niin upeasti. Tästä seurasi se, että pysähdyin ja jäin varmistelemaan putken jälkeistä hyppyä. Ja.. noh, sitten ohjaus hajosi ja Leia "ihan oikein" ajautui suoralta estelinjalta pois. Tämä ei haitannut minua yhtään, koska muuten kaikki meni niin hyvin. Paremminkin ihan hyvä muistutus mulle siitä, että suorituksen aikana ajatukset vain ja ainoastaan siinä hetkessä. Mutta loistavaa, upea Leia!!
17.11.2012 - A-rata
Tokalle radalle lähdettiin hyvällä fiiliksellä. Radan alku tuntui ehdottomasti haastavimmalta kohdalta, mutta muuten ekan radan tapaan, todella kivantuntuinen rata. Radan alussa pelkäsin sitä, että Leia tuijottaa taas liian intensiivisesti minuun, ja tulee esteen ohituksia. Noh, näin ei käynyt ja olisi pitänyt luottaa vaan Leiaan. Koska nyt jäin ohjaamaan liiankin "huolella" ensimmäisiä esteitä. Leia hakikin esteet loistavasti ja puski voimalla eteenpäin. Koska olin hieman takana kääntämässä, eikä liikkeeni tukenut haluttua suuntaan, posotti Leia kyselemättä kepeille. Noh, estehakuisuus alkaa olla kunnossa, joten nyt opetellaan kääntymään. :D
17.11.2012 - B-rata
Virheen jälkeen putosi kaikki ylimääräinen omilta hartioiltani ja lähdettiin vaan luukuttamaan. Meno olikin rentoa ja tehokasta. Pieni huolimattomuus tosin tuli kaupan päälle. Leia irtosi upeasti A:n jälkeiselle hypylle, mutta oma ohjaukseni ei tukenut tarpeeksi ja rima tuli alas. Lopussa tapahtunut putken ohitus ja pudonneet muurinpalikat olivat täysin omaa hätäisyyttäni. Ei prkl milloinkaan saisi hosua noin! Tarkasti loppuun asti, vaikka vähän revittelisikin. Mutta kokonaisuus, mahtavaa! Varmana rupeaa näillä suorituksella tulostakin pikkuhiljaa tulemaan. :)
Loppuun vielä videopätkää viime viikon Niinun treeneistä.
Oltiin viime viikonloppuna Leian kanssa kisailemassa seuramme järjestämissä kisoissa Vuokkosilla. Mulle tuli kotoota lähdön kanssa taas ylläripylläri vähän kiirus ja paikalla oltiin ehkä parikymmentä minuuttia ennen ekaa starttia. Siinä sai sitten aika hötinällä käydä lämmittelemässä ja ihan parit lämppäesteet ehdittiin ottamaan. Radalle starttasimme luokan kolmansina ja tutustumisen jälkeen hainkin niin sekopäisen ja intopiukean Leian, että oikein hirvitti. Tyyppi ei meinannut pysyä nahoissaan vuoroa odotellessa. Silmissä leiskui ja näki että todella oli intoa ja menohalua, ehkä vähän liiaksikin, siis ajatellen, että pitäisi pystyä keskittyäkin.
Meidän vuoro tuli ja olin päättänyt, että jätän jatkossa Leian maahan odottamaan, koska tämä tuntuu jostain kumman syystä luonnolliselta Leialle. Menin rauhassa kahden esteen taakse ja kutsuin liikahtamatta... Leia tulee ekasta esteestä ohi! Hoh hoh! Kyllä tälläistä olisi voinut vielä puoli vuotta sitten katsoa läpisormien, muttei enää. Nyt vaan kierrokset olivat nii tapissa, eikä helppokaan suoritus tuntunyt onnistuvan. Vein Leian takaisin starttiin ja otettiin lähtö uusiksi. Sinne lähtöön jäikin joku ihmeen matomatala, joka minun käännettyä selän, ryömi hieman eteenpäin, murr!! Kun vihdoin päästiin liikkeelle, tuli naulapäävirheitä, minun tuijotuksesta ja hallitsemattomista kierroksista johtuen. Onneksi muutamia sujuviakin juttuja osui radalle. Tietty en itsellekään anna tästä ohjauksellisesti täyttä kymppiä, mutta pääsyy menee nyt taulalle naulapäälle. Meno oli vaan yksinkertaisesti holtitonta. Tässä todistusaineisto. Karsin ensimmäisen lähtöyrityksen pois katsottavuuden vuoksi.
10.11.2012 - B-rata
Toinen rata oli heti ensimmäisen perään. Välissä ehdittiin hieman käydä lenkillä ja nyt vähän enemmän lämppäesteitä. Toisessa startissa olikin paljon enemmän hyvää ja kierrokset olivat paremmassa hallussa. Tällä kertaa varmistelen vaan itse alun hyppyjen kanssa, koska en millään halunnut uusia ohituksia. Seurauksena kakkoshyppy pitkäksi, myöhässä, huolimaton pussin ohjaus ja jokatapauksessa en olisi noilla ajoituksilla olisi ollut ajoissa muurilla. Vähän herkästi Leiakin tosin juoksi pussin ohi, mutta eniveis, mun olis pitänyt päästä niin paljon aiemmin lähtemään kakkoshypyltä, jos olisin halunnut että alkurata olisi sujunut. A:lta typerät hiippailut -> johtuu minun hätäisistä vapautuksista -> luvassa A-kuuria ja malttia mulle. Puomille sen sijaan pysähdyttiin hienosti, mutta sen jälkeen taas minua tuijotettiin hieman liian intensiivisesti. Ehkei ohjauskaan ollut täydellinen, mutta olisi pitänyt riittää tuohon. Tässä toinen rata:
10.11.2012 - A-rata
No joo, näistä taas opimme ja haimme ainakin kokemusta. Ensi viikolla uusi yritys. Leian itseluottamus on selkeästi kasvanut ja into sen myötä. Minun täytyy opetella vaan kisoissa suuntaamaan Leian into paremmin keskittyneeseen tekemiseen, tai muuten käy näin. Lisäksi hätäiset kisapaikalle saapumiset saisivat loppua ja kunnon lenkit alle ajoissa, jotta on reilua vaatia rauhallisuutta myös Leialta.
Treeni-into on kova. Jotenkin pitkästä aikaa oikein palava into päästä kentälle treenaamaan ja kisoihin starttaamaan. Koko ajan mennään eteenpäin, on vaan tärkeää pitää suunta ja fokus oikeana ja aina aika ajoin pysähtyä miettimään treenejä ja niitä suuntaviivoja. Hyviä treenejä kaikille! :)
Kylmää, märkää.. perus marraskuu. Rapa roiskuu ja auringosta ja valosta ei ole kuin muistot jäljellä. Noh, ehkei tämä elämä ihan niin synkkää ole, vaikka ei tästä kuusta saakkaan hyvää edes tekemällä!
Talven treenit ovat pyörineet jo hyvän tovin. Koulutusrintamalla kouluttelen viime talven tapaan eläinlääkisläisiä sekä I-HAH:in ryhmää. Treeneinä käydään viikottain Leian kanssa Niinulla seuramme Lupaavien valmennusryhmässä. Luca on varakoirakkona arvokisaryhmässä ja pääsee myös sillon tällöin Niinulle. Muutoin Lucan kanssa ei treenata viikottain, ellei omatoimisesti treenailla (tosin silloinkin treenaan pääsääntöisesti Leian kanssa). Mitä muutoin omatoimitreeneihin tulee, niin tavoite olisi päästä kerta viikkoon treenaamaan, perhana vaan kun tuntuu ettei aika riitä kaikkeen.
Leian kanssa ollaan kisailtu tasaiseen. Pari viikkoa sitten saimme ekan LUVAn ykkösistä. Tavoiteltu rauhallisuus kisasuorituksessa onnistui ja tuotti tulosta. Huomasi hyvin nollaradan jälkeen kuinka sekä minä että Leia olimme kummatkin heti rennompia radalla. Tässä nollarata:
Leian eka nolla, sij 2/22 (etenemä 4,85m/s)
Treeneissä Leian kanssa meno alkaa olla kivalla tasolla. Olen alkanut luottaa Leiaan ja varmistelu on nykyään aika vähäistä. Yhteinen sävel on selkeästi löytymässä. Leia on kyllä super treenikaveri. Sen itseluottamus on kivalla tasolla ja tehdään hommia pilke silmäkulmassa. Leia jaksaa hyvin yrittää ja on varsin viihdyttävä tyyppi omine hauskoine piirteineen.
Kisaamiset jatkuu.. koska suurin muttamme on ollut kisarentouden puuttuminen, niin teemme sitä, eli kisaamme. Tavoitteeni on saada mahdollisimman paljon startteja loppuvuodelle. Marraskuulle on luvassa kahdet kisat ja joulukuun vähistä kisoista yritän startata neljässä startissa. Eikä niistä nollistakaan haittaa olis, mutta rentous ja yhteinen sävel tavoite nro 1!
Lucan kanssa pitäis kisata myös.. tällä hetkellä huomaan vaan, että mun täytyy nyt keskittyä pelkkään Leiaan. Saada ns. putki auki ja varmuus tekemiseen ja sitten pystyn taas keskittymään molempiin. Lucan kanssa on toki tavoitteena ensi kesän SM:t, mutta se ei liene ongelma. Tyyppi on meinaa niin varma, että vaatii jo ohjaajalta taitoa epäonnistua Lucan kanssa. :P Ja mitä tavoitteisiin tulee, niin toki tavoitteena on kisata ensi kesän SM:issä kahden koiran kanssa, joten töitätöitä ja tavoitteita kohden! :)
Kesä on nyt takana. Näin se vaan on. Toivottavasti vielä saadaan nauttia muutamista lämpimistä päivistä ja kuulaista illoista, mutta fakta on se, että aurinko suuntaa taas etelään. Kesä meni paljolti lomaillessa. Jo keväästä lähtien aloin potea pienoista agilitymasennusta. Treenaamisessa ei ollut sitä samaa hohdokkuutta ja hyvin intensiivinen talvi ja kevät agilityn parissa ilman suurempia taukoja oli selkeästi vaatinut verojaan. Olin suoraan sanoen aika poikki.
Tauko tuli paikoilleen. Tai no, juhannuksen jälkeen Leian tultua kisaikään, käytiin ottamassa muutamat startit. Tuloksia tuli enämmän kuin hyllyjä, joten oikein tyytyväinen sai olla. Vielä huomaa, että perusvarmuudessa on tekemistä. Mutta kuitenkin, meidän yhteistyö toimii kivasti ja meno on mukavaa. :)
Heinäkuussa pidin ensimäistä kertaa kunnon loman. 4 viikkoa ilman mitään suunnitelmia! Täydellistä!! Sen sijaan, että kalenteri pursuaa sitä sun tätä, ei ollut mitään aikatauluja tai rajoitteita tekemisille. Lisäksi irtiotto tietokoneen ruudusta teki enemmän kuin hyvää. Suosittelen oikeasti kaikille! Nyt jaksaa taas täyttää kalenteriakin, kun on saanut kunnolla ladattua akkuja.
Syyskausi pyörähti käyntiin elokuusta. Treenit ovat siis pyörineet pari viikkoa. Omat koulutettavat ovat loistaneet niin treeneissä kun kisoissakin ja ompa ollut kivaa taas kouluttaa. Omat treenit ovat sujuneet Lucan osalta "täydellisesti" ja Leiankin kanssa meno omatoimiryhmässä on ollut mukavaa. Ohjatut treenit Leian kanssa ovat sen sijaan olleet aivan liian vaikeat. Nyt pitää ottaa pari askelta taaskepäin ja jatkaa siitä, mihin ollaan keväällä jääty. Ihan toivotonta tehdä vaikeaa ratatreeniä, jossa minun pitäisi päästä kunnolla etenemään, mutta tämä ei vielä onnistu esteiden ohitusten vuoksi. Haluan ensiksi vahvistaa koiran suoritusvarmuutta ja itseluottamusta helpommilla pätkillä, kun hakea epäonnistumisen ja turhautumisen kautta hajaonnistumisia. Loppuvuoden treenit tulevat meillä koostumaan estevarmuuden- ja hakuisuuden kasvattamisesta, minun liikkumisen sietämisestä sekä yksittäisten tekniikoiden ja estesuoritusten vahvistamisesta. Nyt unohdetaan täysin vaikeat ja pitkät ratatreenit ja haetaan onnistumisia pilkkomalla ja etupalkalla. Kisaamista ei jätetä kokonaan pois, vaan käydään silloin tällöin kokeilemassa siipiä. Tekeminen on sen verran hyvällä mallilla kuitenkin, ettei ykkösten radoilla pitäisi olla meille liian vaikeita juttuja.
Ykkösten radoista puheenollen, huh että oli elokisat. Radat olivat haastavahkot ja tuloksia tuli vähän. Agiradoilla oma menomme sortui keppivirheisiin (perkele kun treeneissä tehdään liian vaikeaa ja muserretaan koiran itseluottamusta, suututtaa!! -> pitäisi ite osata aina arvioida se, mitä me voimme tehdä). Ratojen välissä käytiin tekemässä hyviä onnistumisia kepeillä lämppäesteillä (kaikki täydellisiä suorituksia) ja Leiasta huomasi hyvin, miten nämä positiiviset toistot vahvistivat ja loivat itseluottamusta. Vikalla radalla kepit olivatkin ihan pässinlihaa ja rata muutenkin oli oikein hieno. Yksi kieltovirhe "pilasi" täydellisen radan, kun Leia edelleen lähti putkesta mun perään, eikä katsonut esteitä ja ohjausta. Loppusuoran irtoaminen sen sijaan oli jotain upeaa!! Minunkin pitäisi muistuttaa välillä itseäni omissa vaatimuksissani, että kuinka nuoresta koirasta on vielä kysymys, eikä kaiken täydy olla vielä täydellistä, joten harjoitukset jatkuvat. Viimeisen radan 5 tulos riitti voittoon ja näin ollen Leia nappasi omissa kisoissa komeasti ensimmäisen palkintopallisijan. :)
Tässä vielä voittorata:
18.8.2012 - C-hyppyrata, 5vp 1.sija
Sunnuntaina oli Lucan vuoro. Luca oli edellisen kerran kisannut SM-kisoissa ja treeniä oli muutenkin tosi vähän alla. Itseasias ainoa juttu, mitä Lucan kanssa oli kesällä kokeiltu, eli kontaktien muuttaminen juoksuttamiseksi... noh, aika huonolla prosentillahan tuo osuu, joten ainakin vähän pitää ottaa komentoa takaisin. Kontaktien juoksuttamisen takia olinkin ilmoittanut Lucan pelkälle hypärille. Mentiin vaan pitämään hauskaa. Ja sitä todella tehtiin. Luca on kesän aikana kehittänyt taas itselleen vauhdin ja innon ja vitsi että oli kivaa! Tuloksena nolla ja sijoitus 4., eli meidän paras 3-luokan suoritus. Tästä on hyvä jatkaa kautta. Muutenkin Lucan kanssa tekeminen on nyt niin helppoa. Koira toimii kun ajatus, tykkää kun hullu puurosta tekemisestä ja kulkee taas vauhdikkaasti!! Tässä Lucan sunnuntain rata:
19.8.2012 - C-hyppyrata, 0vp 4. sija
Mutta mitäs sitten?? Noh, ulkokautta vielä sen verran mukavasti jäljellä, että nyt keskitytään jälleen kerran johdonmukaiseen treenaamiseen Leian kanssa ja Lucan kanssa hauskanpitoon. Seuraavat kisat on Syysskabat. Joten ei muuta kun motivaatio korkealla kohti seuraavia treenejä!!
Nonnih, hiljaiselo päättyköön! Mitenkään tarkoituksenmukainen tämä blogihiljaisuus ei ole ollut. En ole vaan saanu aikaiseksi kirjoittaa, mutta jos se vaikka tästä taas. Rehellisesti sanottuna mulla on ollut tässä alkukesästä pienoinen agilitymasennus. Ei vaan ole ollut sitä normaalia intoa tai pikemminkin intohimoa tekemistä kohtaan. Ollaan toki treenailtu tasaiseen ja kouluttelut ovat pyörineet normaalisti.
Agimasennukseen pirinnystä toi SM-kisat. Saatiin siis Lucan kanssa toukokuun omista kisoista puuttunut tupla kasaan ja näin ollen osallistumisoikeus näihin karkeloihin. Lisäksi ohjasin lainakoira Vilmaa (keskikokoinen villakoira) medien joukkueradalla. Tunnelma oli hieno, ilma 99% upea ja kaiken kruunasi omat onnistuneet suoritukset. Jo tuli intoa takaisin. Parasta oli se, että Luca näytti SM-kisoissa vuoden parasta menoaan, ei paineistunut ja oli tosi intopiukeana tekemässä töitä mun kanssa. Ehkä meillä on vielä toivoa. :)
Agi SM 2012 - yksilöhypäri - Luca
En nyt jaksa kovasti kirjoitella menneistä kuukauksista, koska siinä menisi puoli ikuisuutta. Tiivistäen, olemme käytännössä treenailleet kerran viikossa, kisoissa ei olla käyty. Leia treenaa Lupaavien treeneissä ja Luca on päässyt korvaamaan Arvokisaajiin. Lisäksi meillä on oma vuoro pienellä porukalla, jossa olemme käyneet treenaamassa säännöllisen epäsäännöllisesti. Leialla oli toukokuussa toiset juoksut, joten senkin takia treenaaminen on ollut vähäisempää. Treenit ovat menneet pääsääntöisesti oikein mukavasti. Tässä muutamat pätkän Leia menosta. Meillä on jännät paikat edessä, kun viikon päästä Leia starttaa ensimmäisiin virallisiin kisoihin!
14.6.2012
11.6.2012
Luca kävi muutama viikko sitten luonnetestissä. Tulos oli odottamani kaltainen, eli todella reipas ja kovapäinen tyyppi on kyseessä. Ei kyllä hetkahda pahemmin mistään. Luca kuitenkin luottaa ja tukeutuu ihmiseen voimakkaasti, eikä välttämättä lähtenyt täysin itsenäisesti ratkomaan ongelmia, jos huomasi ihmisen olevan paikalla. Ainoana yllätyksenä minulle oli Lucan voimakas puolustushalu. Se ei antanut senttiäkään periksi, vaan seisoi haukkuen minun ja uhkaavan ihmisen välissä. Tässä vielä video Lucan luonnetestistä:
7.6.2012 - Lucan luonnetesti - 127p
Toukokuussa käytiin Helin kanssa Mouhijärvellä agikoulutuksessa. Olipa loisto viikonloppu. Hyvää koulutusta ja loistavaa seuraa. Tuollaisia vois olla enemmänkin. :) Tässä videoita tuolta viikonlopulta. Kuvat puhukoon puolestaan, kun on ite liian laiska näpyttelemään ja analysoimaan. :D
Mouhijärvi - Leia
Mouhijärvi - Luca
Agirotu peruuntui sittenkin meidän osalta, joten täytyi miettiä uudestaan Leian kisauran aloituskohta. Lopputulemaksi tuli 26.6.2012 eli tasan viikon päästä!! Nyt pitää vielä pari kertaa päästä tekemään perustreeniä: irtoamista, estehakuisuutta sekä vähän keppejä ja kontakteja. Eiköhän se sillä ja sitten ei auta kun katsoa, että mitä tulee.
Pari viikkoa vielä töitä ja sitten kesälomalle! Agilityn suhteen kesäloma alkaa tämän illan jälkeen, kun on viimeiset kouluttamiset ennen kesätaukoa. Kesäkuukaudet mennään varmaan vielä aika kevennetysti. Muutamia kisoja ja maksimissaan kerta viikkoon treenailua. Nyt keskitytään kesään ja siitä nauttiseen!
Pitäis kyllä pitää kiinni siitä, et noin kerta viikkoon tänne kirjoittelisi. Tulee varmaan taas romaanille mittaa, mut haittaaxe??
Pitkät vapaat ja pääsiäinen oli ja meni ja yllättäen meni aika agipainoitteisesti. Perjantaina ja sunnuntaina 3 starttia päivä sekä hieman turisteilua lenkkien yhteydessä "välipäivinä". Agikentän läheisyydessä asumisella on seurauksensa.. :P Turisteilusta sen verran, että oltiin Leian kanssa sunnuntaina Lucan keräillessä voimia kotona katsomossa. Harjoiteltiin rauhallista käytöstä, vaikka radalla olikin säpinää. Harjoittelu meni yli odotusteni ja Leia itseasiassa rauhoittui tosi hyvin. Alkuun tykitin parikymmentä minuuttia namia suuhun ja sen jälkeen aloin vaatimaan hiljaista ja rauhallista käytöstä. Ja se toimi!! Jesh!! Helpottavaa huomata, että työ tämän rauhallisuuden eteen ei ole mennyt hukkaan. Nyt näytti jo tosi hyvältä. Ikä on varmasti tehnyt paljon, mutta ehkä työlläkin on osuus tähän. Leia pysyy nykyään muutenkin hyvin käskyn alla. Voin esimerkiksi käskeä Leian maahan sillä aikaa kun heittelen Lucalle palloa. Se on jo aika hyvin tältä pallohullulta likalta. Me like. :)
Kisaturistit
Palloleikkejä
Kuvauksellinen kaksikko
Mutta sitten itse kisoihin. Perjantaina keli oli ärsyttävä. Loskaräntää, märkää ja kylmää. Ei todella mikään Lucan suosikkikeli. Noh, ei kyllä liiemmin minunkaan. Itse sitä nyt kestää "mitä vaan", mutta Lucalle tuo keli harmillisesti vaikuttaa. Kun maha kastuu ja sekaan lisätään märkää hiekkaa, niin Luca on aivan jäässä. Pehmeä karva imee kaiken ja sitten onkin kylmäkalle Purinan hiekasta mahassa jatkuvasti. Täytyy muistaa ottaa pyyhe tai pari mukaan jatkossa, että saisi tuota edes hieman kuivattua. Kirkkiksen kisoissa pari viikkoa sitten oli vastaava keli ja Luca oli aivan jäässä kisojen päätteeksi. Ei kiva. Onneks on kesä tulossa ja lämpötila sen verran enemmän plussalla, ettei märkyys haittaa niin paljoa.
Muutoin perjantain radoilla oli ihan mukava meno. Olin unohtanut ottaa Lucalle kisapannan (nahkainen kuristuspanta, jonka saa niin löysäksi, että on tosi helppo ottaa päästä pois.) Meillä on siis ollut aiemmin enemmänkin ongelmia tuon pannan päästäotossa lähdössä, joten olen tehnyt siitä mahdollisimman kivuttoman. Lähtötilanne kun muutenkin on Lucalle hieman painostava. Mutta siis asiaan. Ekalta radalta nappasimme heti nollan ihan kohtuu kivalla menolla. Tuli hyvä fiilis heti alkuun. Tein radalla kaiken suunnitelmien mukaan ja ohjaus oli ihan ok-nättiä. Kepeillä meni luvattoman pitkään, mutta muuten oikein jees.
6.4. 0-rata
Perjantain kaksi muuta rataa oli ohjauksellisesti mielestäni jopa parempia, mutta tulokseltaan aavistuksen huonompia, hyllyjä. Noh, mitkäs muutkaan niitä hyllyjä tarjosivat kuin putket... huoh... Luca ja putket. Ei jotenkaan yllätä. Kummallakin radalla ohjaukseni olivat mielestäni täysin riittävät, mutta eivät Lucalle. Hieman tiukemmin olisi pitänyt ottaa vaan, siis Lucan tapauksessa. Koko päivän oli kuitenkin ihan kiva draivi ja muuten tekeminen oli hyvää. Siihen olen tyytyväinen. Tuo hylly nro 2. otti kyllä lievästi päähän, koska nimenomaa suoristin Lucalle linjan A:lle hyvin ja siitä todella olisi pitänyt A:lle löytää. Luca ei vaan yksinkertaisesti välittänyt tippaakaan siitä, mitä sille huhuilin, vaan puski aivan korvattomana putkeen. Pitäis ehkä oikeesti opetella noita erotteluita, muuten meidän suoritukset aina kolahtaa noihin. Treeneissä on jo ajoittain valoa näkyvissä, mutta tehokkaasti sielläkin putkiin mennään. Nuo virheet olivat juuri sen kaltaisia, että treeneissä mentäisiin ekalla yrittämällä samalla tapaan putkeen ja seuraavalle yritykselle saisin korjattua nuo virheet. Täytyy vaan nöyrtyä siihen, että Lucalle ei ainakaan tällä erottelutreenillä riitä "riittävä" ohjaus, vaan tarvitsee asteen verran tiukempaa kuria putkien läheisyyksillä.
6.4. hylly nro 1.
6.4. hylly nro 2.
Sunnuntaina jatkettiin pääsiäisen kisarupeamaan. Alkuun oli jopa kisafiilis jotenkin kadoksissa, mutta ihan ok mielellä lähdin radalle. Luca oli heti alkuunsa jo perjantaita rennompi, hyvähyvä. Sunnuntain eka rata meni perustasollamme. Ohjaus oli perussujuvaa. Vähän jotenkin kankeasti lähti liikkeelle, mutta parani loppua kohden. Mulle kävi itelleni moka puomilla ja vapautin Lucan ennen kun oli kontaktialueella, siitä siis vitonen.
8.4. 5vp
Toinen rata lähti vielä enemmän tökkien käyntiin. Fiilikset laskivat heti kakkoshypyllä, kun sain aitiopaikalta katsoa, kuinka Luca hyppäsi kilometriloikan jarrutuksesta huolimatta. Tuosta hypystä en ota kyllä yhtään virhettä itselleni. Muistan, miten hypyllä mietin, että jahas, sinne päätit lähteä. Taas perus combo Luca+putki. Siinä ei paljoa jarruttelut tuossa määrin tehoa, jos spanieli on päättänyt, et putki muuten on seuraava este. Noh, kalastelun jälkeen päästiin seuraavalle hypylle, jonka jälkeen vielä yritettiin väärään putkeen. Kalastelu numero 2 ja sitten päästiin sinne oikeaan putkeen. Oli vähän "hoh hoh" fiilis siinä vaiheessa, mutta ajattelin, et vedetään sitten täysiä loppuun. Eikun koira putkelta mukaan ja töppöstä toisen eteen. En kyllä jäänyt yhtäkään hyppyä loppuradalta varmistelemaan, vaan vedettiin vaan täysiä. Ehkä ihan hyvä, koska sieltä löytyi sitä asennetta, millä normaalisti esim treeneissä vedetään. Ehkä tuo rentouttikin menoa sitten entisestään viimeiselle radalle ja kokonaisuudessaan helpotti Lucaa kisatilanteessa. Tuloksena tältä radalta siis ya0.
8.4. ya0
Vikan radan alkaessa kello lähenteli jo yhdeksää ja pitkä päivä alkoi hieman jo tuntua. Kaikeksi iloksi Luca oli yllättävän energinen eikä osoittanut väsymyksen merkkäjä. Jokin palanen oli loksahtanut kohdilleen ja minulla oikeasti alkoi olla jo suhteellisen rento koira kisakaverina. Iso jes!! Vika rata ei ollut mitään taidonnäytettä. Vähän pääsi kaarteet valumaan ja luvalla sanoen hieman väsyneen näköstä ohjaamista. Siis minun perfektionisti silmilleni. Mutta nolla tehtiin ja niitähän tässä lasketaan. Itseasiassa puomin jälkeen viimeiset esteet olivat varmaan koko Lucan pääsiäisrupeaman vauhdikkaimmat suoritukset. Josko nyt oikeasti oltaisiin löydetty rentous. Luca oli iloinen ja pirteä koko päivän ja vielä kotona jaksoi hakea leluja ja oli selkeästi tosi iloinen. Sille jäi hyvät fiilikset kisaamisesta ja se jos joku on paras mahdollinen anti kisoista, mitä me voimme saada.
8.4. 0-rata
Pääsiäisen tuliaiset olivat siis aika loistavat. 2 aginollaa sekä rento fiilis. Suoritusvarmuudestakaan ei voi valittaa, joten hyvillä mielillä eteenpäin. Jatkossa tavoitteemme Lucan kanssa on pitää hauskaa. Vähäntään sen ajan kun treenaamme, leikimme. Tehdään paljon helppoja ja suoraviivaisia juttuja. Irtoamista ja vauhti-iloittelua ja sitä leikkimistä. Lisäksi on tarkoitus opettaa Lucalle jälleen kerran kontaktit alusta (hyvällä mallilla jo, kisoissa vapautin vaan vauhdilla) sekä tietty nuo erottelut. Eiköhän siinä ole meille riittämiin kevääksi ohjelmaa. Mitä SM:iin tulee, niin nyt on koossa 6 nollaa (4+2) eli tuplaa vailla. Se ei nyt tällä menolla pitäisi ongelma olla, joten eiköhän meidän SM:issä nähdä. :)
Treeneissä Lucan kanssa on mennyt nyt loistavasti. Nollalinja pitää Oreniuksen haastavissa treeneissä ja suoritusvarmuus alkaa sielläkin olla mallikelpoista. Lisäksi on ollut kiva huomata, että enää ei tunnu edes pahalta. Syksyllä sitä vielä suunnilleen oksensi verta treenien jälkeen, kun nyt jaksaa helposti nollaradan perään juosta toisen samanlaisen. Jotain on siis tapahtunut. Koska otsikkokin lupaa videoita, niin tässä vielä parit viime treenit.
4.4.2012 treenit
28.3.2012 treenit
Käytiin tänään Leian kanssa ottamassa pienet treenit tähän samaan "pääsiäiskonkurssiin". Treenailtiin keppejä, keinua ja irtoamista. Kyllä se vaan hienosti menee. Hyvä fiilis, kun huomaa tehneensä oikeita asioita. Oikeasti jos miettii pelkästää tämän vuoden aikana tapahtunutta kehitystä, niin melkein jo hirvittää. Kaikki on mennyt paremmin kun olen uskaltanut edes toivoa. Vielä on tarkoitus vahvistaa paljon irtoamista ja estehakuisuutta ja näin ollen kehittää radanlukutaitoa. Alkaa jo tuntua, että kisaikään on turhankin paljon aikaa, mutta toisaalta, mihin tässä valmiissa maailmassa kiire on. Tämän viikon aion pitää tämän päivän treenejä lukuunottamatta treenivapaana. Muutenkin aion maksimissaan kerta viikkoon käydä nyt huhtikuun aikana treenailemassa. Toki nyt kotona tehdään kaikenlaista ja lenkeillä kierrellään puita, mutta huhtikuun päätavoite on nauttia toivonmukaan upeista lenkkisäistä ja ulkoilmasta. Tekee varmasti pieni aksatauko, tai no, kevennetty treenaaminen, minullekin hyvää. Tässä vielä Leian menoa.
Voi elämä että tuo ennakointi onkin vaikeaa. Juuri kun on oppinut Lucan kanssa ennakoimaan, niin sitten vaihdetaankin astetta tehokkaampi paketti alle ja aloitetaan kaikki alusta. Noh, ei nyt aivan kaikkea, mutta melkein. Toisaalta, ihanteellinen tilanne, että on aluksi oppinut kunnolla ajamaan apupyörillä, ennen kun heitetään jyrkkään alamäkeen kertaakaan pyörää ajamatta. Mahdollisuudet selviämiseen ovat siis paremmat, mutta muutos vaatii aina työtä.
Leian kanssa ennakointi on vielä tärkeämmässä roolissa ja kaikki täytyy tehdä vielä aiemmin. Noh, yksinkertaista. Vauhti on kovempi kuin Lucalla, eli esteille tullaan kovempaa ja nopeammin ja lisäksi ponnistupaikka on puolet kaempana. Ja siinä, missä minikoiran kanssa myöhästynyt valssi näyttää hieman suuremmalta kaarteelta, joka ei aina edes ole niin merkittävä, että siihen puututaan, maksi on ehtinyt jo väärälle esteelle. Jos minin kanssa ajoitus on hieman pielessä, konkreettinen haitta on aika marginaalinen. Maksin kanssa samanlainen virhe johtaa usein väärään rataan seuraavan 5 esteen sisällä, mikäli helpottavia "lepoesteitä" ei ole tiedossa. Vaikka tilanteen saisi pelastettua, niin yleensä joku(nen) rima ainakin tipahtaa ennekoinnin myöhästymisen takia. Ennakointi ja oikea-aikaisuus on siis todella opettelemisen arvoinen asia.
Noh, haasteistahan minä pidän, joten otetaan haaste vastaan! :) Oikealla suunnalla selkeästi ollaan, mutta treeniä tarvitaan. Eilisissä Niinun treeneissä oli muutamat ennakoivat valssit sekä todellinen ennakoinnin testaus: välistävedot. Oli lievästi haastavaa. Etenkin kun esteväli oli suuri ja vetoja oli 3. Kiteytettynä, myöhässä olin. Muutamia kohtuullisia suorituksia tuli, mutta jokaisessa olisi ollut parantamisen varaa. Toki täytyy hieman antaa itselleen anteeksi, eikä heti vaatia täydellisyyttä, koska emme ole näitä juuri harjoitelleet. Seuraavassa pätkää treeneistä.
Se, mihin olen enemmän kuin tyytyväinen on tuo alku. Lähdöt ovat hienoja ja nyt Leia on tosissaan oppinut katsomaan eteen ja esteitä. Videosta tuota ei aivan näe, mutta lähtötilanteessa minulla oli suora näköyhteys Leiaan ja este oli sivuummalla. Enää ei ollut tietoakaan ekan esteen ohituksesta, vaan hienosti katse kohdistui menosuuntaan ja tein kaiken varmistelematta mitään. JESH!! Eka valssi on suht onnistunut, hieman sekin olisi voinut aiemmin alkaa. Toinen valahtaa, mutta tuohon emme puuttuneet, vaan tärkeämpää oli se, että Leia hakeutui hienosti esteelle. Ekaa kertaa tehtiin kepitkin Niinulla radan osana. Tämä oli nyt viimeinen vakiokerta Niinulla tänä keväänä. Ollaan edistytty hurjasti tämän reilun 4kk aikana, joten ei voi olla kun tyytyväinen. :)
Muutama onnistunut ajoitus kevennykseksi. Viime keskiviikkona Oreniuksella Lucan kanssa suoritusvarmuus oli kohdallaan. Nolla tuli. Rata oli kaiken kaikkeaan hyvä suoritus, mitä nyt pientä unohdusta takakulmassa ei huomioida. Siinä siis itse olin lennossa vaihtamassa ohjausta ja keskenkaiken muistinkin, että eihän näin pitänyt tehdä. Kohdassa 0:32 on sitten se, mistä tykkäsin. Ah, hieno valssi ja ajoitus kunnossa. :)
Muutama totuus valsseista ja persjätöistä ja miksi ne eivät onnistu. Miksi ei, on lähestulkoon aina sama: myöhässä. Oikea-aikanen valssi ja persjättö on VALMIINA ennen kuin koira on ponnistanut. Liikesuunta on aina kohti seuraavaa estettä ilman suurempia steppailuja. Ei voi jäädä ihmettelemään ja katsomaan kun koira suorittaa estettä, koska silloin ohjaus on auttamatta myöhässä. Yleensä tästä myöhästymisestä saa haukut, joten jos koirasi toistuvasti haukkuu kun olet vaihtamassa puolta sen edessä, olet auttamatta myöhässä! Hyväksi havaituksi tavaksi tutkia omia valsseja ja niiden ajoituksia on videoiminen. Koska ajoitus on niin sadasosien tarkkaa touhua, ei pelkät toistot välttämättä auta hahmottamaan omaa tekemistä. Treenien jälkeen videon katsominen on rehellisintä, mitä voi tehdä. Video ei kaunistele suoritusta, vaan näyttää karun totuuden. Suosittelen painamaan pause-nappia siinä kohdassa, kun koira ponnistaa. Katso sen jälkeen pysäytetystä kuvasta missä kohdassa ohjauksesi on. Tässä vaiheessa esimerkiksi valssin tulisi olla valmis ja suunta kohti seuraavaa estettä. Mikäli tilanne ei ole tämä, olet myöhässä! Jatketaan harjoituksia! :)
Nyt on taas pieni tovi vierähtänyt viime kirjoittelusta ja paljon kaikkea ollaan ehditty tekemään. Yritän tiivistetysti ynnätä, mitä kaikkea ollaan puuhasteltu.
10.3. käytiin Leian kanssa ekaa kertaa lampaita katsomassa Somerolla. Päivä alkoi maittavalla aamupalalla ja pienellä tietopläjäyksellä paimentamisesta. Lampailla käytiin Leian kanssa kolmesti. Ekalla kerralla Leia oli liinassa ja tarkoituksena oli katsoa, miten koira reagoi. Leia kiinnostui nopeasti lampaista ja jo ensimmäisellä kerralla päästin liinasta irti ja Leia alkoi kiertämään (eli keräämään) lampaita. Toisella kerralla juttu alkoi tosissaan valjeta Leialle ja loput kerrat mentiin ilman liinaa. Ekasta kerrasta jäi selkeästi niin hyvät fiilikset, että toisella kerralla vedettiin jo hullun lailla ovelle, josta lampaille pääsi. :)
Tokalla kerralla lähdimme harjoittelemaan ajamista. Eli minä kuljin takaperin lammaslauman edessä sauvan kanssa ja pyrin pitämään Leian lauman takana. Samaa tehtiin myös kolmannella kerralla. Oli muuten suhteellisen haastavaa kävellä 5 lampaan keskellä takaperin yrittäin hallita samalla vielä koiraa. :D Tosi loistava päivä oli ja Leia syttyi selkeästi hommaan. Ehkäpä mennään vielä toistekin lampaita morjenstamaan. :)
Kevään ja mukavien ulkoiluilmojen saavuttua ollaan lenkkeilty aika paljon. Aurinko lämmittää ja valosaa on niin pitkään, että sitä oikein odottaa pääsevänsä pitkälle lenkille. Tyypitkin ovat selkeästi onnessaan kirmaillessaan keväthangilla. Välillä meinaavat korvatkin hukkua, kun ilmassa on niin paljon kevättä. Leian merkkailukin on lisääntynyt sen verran, että kuukauden sisään on varmisti toiset juoksutkin odotettavissa.
Treenirintamalla meno on ollut sitä samaa. Leian kanssa tekeminen on koko ajan helpompaa ja mukavempaa ja Luca on etenkin itsekseen treenatessamme tosi innokas. Viime viikolla Oreniuksen treenit olivat aika kimurantit. Mielestäni jo vähän liiankin kanssa. Miinaa miinan perään. Se, mitä olen selkeästi tässä talven mittaan oppinut, on haltuunotot. Etenkin tuohon alkuun olen enemmän kuin tyytyväinen. Puolivuotta sitten oltaisiin menty tuon 5 hypyn jälkeiseen putkeen, vaikka olisin päälläni seissyt. Ajotukset ovat muutenkin parantuneet. Parannettavaa mielestäni on tuossa omassa huolellisuudessa ja siinä, että muistaisin käyttää laajasti näkökenttää. Tiedän, olen perfektionisti, mutta mua ärsyttää suunnattomasti, kun omasta menosta tulee sellasta tökkivää, tai jos ajaudun huonolle linjalle sen vuoksi, että olen liikaa pitänyt katseeni vain koirassa. Tässä pätkää viime viikon treeneistä.
Lucan kanssa treenailussa on tällä hetkellä suurin tavoite hauskan pito. Se on onnistunut hyvin itsekseen treenaillessa, jolloin Luca onkin aivan "hullu". Siihen kun lisätään sitten kauhallinen vaatimista, niin hyvä pitäisi tulla. Viime viikonloppuna, kun käytiin kisaamassa Kirkkonummella tämä kauhallinen vaatimusta jäi ottamatta mukaan ja mentiin vaan pitämään hauskaa. Tuli huomattua, että se ei selkeästi riitä. Jos en ole jossain määrin tiukka, niin sitten tehdään ja rillutellaan miten sattuu. Noh, vauhti oli ainakin ihan mukavalla tasolla, joten edistystä syksystä on tapahtunut. Mutta on se vaan niin vaikeeta kisata tuollaisen koiran kanssa, jonka mielen ja vireen hallinta vaatii näin kamalan paljon. Ei kyllä minunkaan tekeminen ollut kovin näyttävää. Joskus voi sanoa, että koira toimii kuin ajatus. Noista kisoista ei voi kyllä sitä sanoa hyvällä tahdollakaan, koska me puhuttiin Lucan kanssa ihan eri kieltä noissa kisoissa. Hauskuuttavin kohta on ehdottomasti tuon toisen radan (jossa koin jo pienoista häpeää kesken suorituksen) A:lle meno, kun minä juoksen aivan toiseen suuntaan kun Luca. Aika jännä tunne, mutta ei kannata kokeilla. Aikamoista itsensäruoskimista ton videon kattelu kyllä... :P
Aktiiviviikonloppuun kuului rapaisten kisojen lisäksi toisetkin kisat, nimittäin epiviralliset sellaiset. Päätin (jossain hulluuden puuskassa ilmeisesti), että mennään Leian kanssa Purinalle mölleilemään. Olin varannut jo aiemmin viikolla Hakkilasta treeniajan sunnuntaiaamulle ja kävimme tekemässä pienet treenit siellä. Aamutreenit menivät sen verran mukavasti ja 55cm rimat ylittyivät nätisti, että pidin päätökseni ja pienin keskipäivän levon jälkeen suunnattiin Purinalle.
Koska maksit alottivat päivän, fiksuna ja filmaattisena päätin, että treenikengät saavat riittää varustukseksi, enkä jaksanut ottaa toisia kenkiä mukaan. Kauniin aurinkoinen päivä oli sulattanut lunta sen verran mukavasti, että Purinalle päästyäni totesin tehneeni virheen: koko paikka oli yhtä vesilammikkoa. Noh, näillä mentiin. :D
Mutta sitten itse kisaan. Otin Leialle 2 starttia mölleissä. Oli jotenkin hassu fiilis, kun mua ei oikeasti jännittänyt yhtään!! Tai ehkä niin vähän, kun voi vaan jännittää, jos sitä edes siksi voi kutsua. Huomaa hyvin, että Luca on muovannut musta aikamoisen iloisen kivikasvon. Sen verran paljon on ton oman mielen hallinnan eteen joutunut tekemään. Mutta ihan loistavaa, koska tästä on varmasti paljon apua Leian kanssa. Pystyin täysin keskittymään suorituksiin, jotka olivatkin oikein mallikkaita ja ehdottomasti odotukseni ylittäviä.
Ekalla radalla tokalla esteellä oli puhdasta huolimattomuutta, eli se kuuluisa viimeinen askel kohti estettä jäi ottamatta. Toki tuossa näkyy vielä Leian kokemattomuuskin. Muuten oikein kiva rata. Kontaktit olivat oikein kelvolliset, etenkin puomin kontakti. Viimeisen putken jälkeen olisin voinut hieman linjata Leiaa kohti seuraavaa hyppyä. Nyt kun menin sanomaan tuon "tässä" (tms), tuli rima alas. Muutoin Leia suoriutui upeasti ja hienolla hyppytekniikalla 55cm rimoista. Ei koskaan oltu noin montaa 55 hypätty peräjälkeen!!
Tokalla radalla otin ekan radan virheen takaisin, eli ohjasin kunnolla toisen hypyn. Puomilla hieman ärsyttävä hidastus ja huono sijoittuminen 2-2 asentoon, mutta ehkä kestän sen, kun kisatilanne on kuitenkin meille uusi. Kertoo vaan siitä, että kontakteja tosissaan saa treenata vielä paaaaljon. A:sta en tykännyt yhtään enkä siitä, että Leia katsoi mua tosi tiukasti, mutta ehkä elän senkin kanssa. :D Tuo hypyn ohitus oli taas sitä viimeisen askeleen puuttumista, mutta nuo kyllä jäävät sitten muutenkin kokemuksen myötä pois. Ei voi olla kun hurjan ylpeä tästä hienosta tytöstä, joka keskittyy tehdessään kuin unelma!! <3 Jahka kevät koittaa kunnolla ja epäviralliset kisat pyörähtävät käyntiin, niin vieraillaan niissä kyllä ahkerasti.
3kk vielä kisaikään. Aim häpi. :) Hyvällä suunnalla ollaan. Tässä vielä sunnuntaiaamun treenipätkää:
Sunnuntain ohjelmaan kuului vielä juoksutreenien vetäminen. Olin kyllä aika valmista kauraa, kun puoli kympin aikoihin kotiuduin. Mutta olipa kerrassaan hieno viikonloppu!
Ai niin ja ne iloiset uutiset. Meidät valittiin Leian kanssa seuramme Lupaavien treeniryhmään. Jee!! Nyt siis treenaillaan kesä viikottain Maijun opeissa ja kuukausittain on SAGIn alueelliseen valmennukseen kuuluvat Target Team 3:sen treenit. Vuosi sitten päästin Lucan kanssa Lupaaviin ja silloin myös oli Maiju koutsina. Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan. Odoton niin näitä treenejä ja sitä, että päästään omalle kentälle!
Olen viimeaikoina miettinyt paljon sitä, mitä on tullut Leian kanssa tehtyä. Ihan pelkästään analyyttisen luonteeni takia ja myöskin siksi, koska olemme edistyneet nyt valtavin askelin. Olen pyrkinyt löytämään tekijöitä, jotka ovat edesauttaneet asiaa. Aivan ehdottomasti oleellisimmaksi tekijäksi nostan johdonmukaisuuden ja sen, että vaatimustasoni on aina sama ja pyrin itse olemaan kaikin keinoin selkeä koiralle vaatimuksissani. Jos kontakteilla vaatimus on 2+2 asento, se on aina sama. Vapautus on myös aina sama, vaikka joutuisin kuinka odottamaan katseen suuntaamista eteen ja seuraavaan menosuuntaan. Tämä vaatii malttia ja kärsivällisyyttä. Mitään syytä hosumiseen en tosin näe, koska johdonmukaisuus luo varmuutta ja luottamusta. Vaihteleva vaatimustaso taas epävarmuutta ja ylimääräisiä varmisteluja niin koiralle kuin ohjaajallekin. Koirat toimivat täysin "mustavalkoisesti". Ne eivät ajattele tilannekohtaisesti asioita, vaan tekevät niinkuin niille on opetettu.
Hyvänä esimerkkinä epäjohdonmukaisuudesta ovat kontaktit. Olen sitä mieltä, että hyvin harva koira OIKEASTI tietää, mitä siltä vaaditaan kontakteilla. Monelta loppuu maltti ja kärsivällisyys siinä vaiheessa, kun kisaaminen alkaa innostaa mieltä. Kisoissa kontakteilta vapautetaan ihan miten sattuu ja vaatimustaso on täysin treeneistä poikkeava. Tämän jälkeen syytetään yleisesti koiran kisahermoja, eikä katsota peiliin ja rehellisesti analysoida omaa toimintaa. Toki moni koira käy kovemmilla kierroksilla kisatilanteessa, mutta tällöin täytyisi taas miettiä treenejä. Oletko varmasti treenannut ja vaikeuttanut tarpeeksi treenejä ja saanut onnistumisia niissä? Oletko nostanut jollain keinolla koiran viettejä ja kierroksia mm. hetsaamalla tai muilla häiriöllä, jotta on realistista vaatia koiralta kisatilanteessa tiettyä toimintaa? Jos kontaktit ovat varsin alkeistasolla treeneissä, on ne tehtävä samalla tavalla myös kisoissa. Yleensä tähän ei vaan maltti riitä, vaan ohjaajalla on tällöin paljon kovempi kiire jatkaa rataa kuin koiralla. Tällä tavoin mielestäni tuhotaan jopa kuukausien johdonmukainen työ treeneissä, vain sen takia, että kisakentille oli liian kiire. Toki jokaisella on oma tavoitetaso, eikä kaikki ole niin "natseja" kontaktien suhteen kuin minä, mutta silti. Metsään mennään ja pahasti, jos minulta kysytään.
Myös minulla on kokemusta siitä, että hinku kisaradoille on kova. Lucan kanssa meillä oli paketti hyvässä kunnossa, täysin kisavalmis koirakko - nimenomaa noita kontakteja lukuunottamatta. Kävin suuren henkisen taistelun itseäni vastaan puntaroidessani sitä, mitä siinä tilanteessa oli järkevää tehdä. Järki vei lopulta voiton ja treenasimme kontaktit sellaiseen kuntoon, että pystyin treenien kaltaisiin suorituksiin myös kisoissa. Helppoa se ei todellakaan ollut, koska Lucan kanssa tuo työ oli erittäin kovaa. Puoleen vuoteen emme tehneet edes treeneissä kokonaista kontaktiestettä ja sitä, että kisoihin mentiin, edelsi 11 kuukautta kontaktitreeniä. Kisauran aloitimme hyppyradoilla puolivuotta ennen kun mentiin ekoille agiradoille. Jälkikäteen olen erittäin tyytyväinen tähän pitkäjänteisyyteen (ja kiitollinen myös kouluttajalleni, joka tuki minua tässä päätöksessä), vaikkei Lucan kontaktit edes tällä hetkellä ole missään määrin täydelliset mutta meille riittävät. Tai no, vähän niihin toivon parannusta, mutta vaatimustaso Lucan kanssa minulla on aivan eri kun Leian kanssa. Tärkeämpää, kuin pyrkiä täydellisyyteen, on pyrkiä siihen tasoon, joka on itselleen riittävä. Jos itselleen riittävä taso on kaukana optimista, on myös hyväksyttävä siitä koituvat seuraukset, eli se, millä tasolla kilpaileminen on mahdollista.
Johdonmukainen treenaaminen vaatii suunnitelmallisuutta. Helpointa on kirjata itselleen asioita ylös, jotka erityisesti vaativat treeniä ja esimerkiksi kuuriluontoisesti ottaa pala kerrallaan käsittelyyn, aloittaen helposti ja astettain vaikeuttaen treenejä. Olen huomannut, että vaikka treenit keskittyisivätkin haastavien asioiden parantamiseen, tyydytään usein liian helposti siihen, että esim kepit sujuvat tietyllä tapaa auttavasti. Tällöin unohdetaan jopa tärkein asia, eli treenien vaikeuttaminen. Harvoin on tilannetta, että radalla voisi aina ohjata jonkun esteen samalla tavalla. Jos koirakko ei osaa kuin yhden keinon ajaudutaan taas tilanteeseen, ettei ole reilua koiralle yhtäkkiä vaatia "vaikeampaa" suoritusta. Muistakaa siis uskaltautua ulos mukavuusalueelta ja kokeilla rajoja! Älkää tyytykö matalimman aidan ylitykseen, vaan tavoitelkaan korkeinta, tai edes toisiksi korkeinta. Sillä tavoin pysyy nöyryys itsellä ja olette reiluja koirillenne. Muistakaa, että voitte vaatia koiraltanne vain sitä, mitä olette sille opettaneet. Kaikki missä koiranne onnistuu tai epäonnistuu on puhtaasti teidän hyvyyttä tai "huonoutta".
Agilityä voisi kuvata pyramidinä. Ohessa oleva pyramidi on nopea hahmotelma, mitä kaikkea se voisi sisältää. Harjoiteltavia asioita on paljon enemmän siis, kuin vaan tuossa mainutut, mutta tuossa siis muutamia oleellisia asioita.
Ilman vankkaa pohjaa, pyramidi sortuu ennenpitkään. Näin harmillisesti käy yleensä kontaktien suhteen monelle. Toki kukaan ei täydellinen ole, joten suoraa tietä pyramidin huipulle tuskin kenelläkään on, mutta siihen on hyvä tähdätä, ettei ainakaan kovin montaa askelta taaksepäin tarvitsisi ottaa. Leian kanssa tekeminen on ehdottomasti ollut tämän ajatusmallin mukaista. Toki mekin olemme ottaneet askeleita taaksepäin mm. estehakuisuuden ja irtoavuuden suhteen. Nyt kun olemme ottaneet muutamat askeleet taaksepäin, on tuloksena ollut aimo loikkaus eteenpäin. Joten agissa ehdottomasti maltti on valttia. Olkaa rehellisiä itsellenne ja pyrkikää arvioimaan tekemistänne mahdollisimman objektiivisesti. Laatu ennen määrää!! Suunnittele aina mitä aiot tehdä, ennen kun menet kentälle ja pysy suunnitelmassasi. Muista, että onnistumiset on niitä, mitä tahdot. Epäonnistumiset vaativat valtavan määrän onnistumisia, jotta olet takaisin lähtöpisteessä. Muista päättää treenit aina onnistumiseen. Monesti olen miettinyt, ettei varmaan kärsivällisempää treenikaveria ole kuin koira. Koira jaksaa yrittää aina uudestaan ja uudestaan, vaikka mokailemme ja olemme epäjohdonmukaisia. Se on onnemme!
Tästä tekstistä tuli nyt aika paatoksellista, mutta kehittymisen kannalta kokonaisuuden hahmottaminen on ykkösasia. Eteenpäin ei voi mennä muuta kuin askel kerrallaan. Liian suuresta loikasta seuraa aina kaatuminen. Tsemppiä ja johdonmukaisuutta treeneihin. Tässä pätkä vielä Leian tämänhetkisistä kepeistä höystettynä muutamilla kontakteilla.
Ai niin joo, mitä me sitten teemme Leian kanssa seuraavaksi? Noh, kepeillä tavoitteena on päästä vedettämään sekä tuomaan ne osaksi rataa niin, että onnistuminen on mahdollisimman varmalla tasolla. Kontakteilla jatketaan vaiketettuja treenejä. Muiden esteiden suhteen kasvatetaan estehakuisuutta. Yhdellä esteellä niin, että vaikka olisin toisella puolella kenttää ja laitan Leian esteen eteen, niin se hypätään, irtoavuuden suhteen haetaan lisää varmuutta siihen, että jokainen edessä oleva este lähtökohtaisesti suoritetaan, ellei muuta sanota. Ja tottakai, pidetään hirween hauskaa jokaisessa treenissä! :)
On virallisesti täällä!! Kywwä!! Aurinko paistaa, hanki kantaa ja tulipa ensimmäiset pajunkissatkin bongattua. Tuntuu, että itsekin herää eloon taas uudestaan. Energiaa on tuplaten, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa. Ulkona on tullut vietettyä reilusti aikaa ja nautittua lenkkeilystä.
Todistusaineistoa kevään tulosta
Treenirintamalla meno alkaa olla aikas mukavaa. Kummankin kanssa. Lucan kanssa suoritusvarmuus alkaa olla kiitettävää ja Leian kanssa menoon on tullut paljon varmuutta ja luottoa. Sen kyllä huomaa heti, kun varmistelun sijasta uskoo itseensä ja koiraansa ja toimii radalla virheitä pelkäämättä, niin johan alkaa sujua. Onnistumiset ruokkivat luottamusta ja varmuutta ja sitä kautta uusia onnistumisia. Taas voisi viisastella ja miettiä, että miksi ihmeessä sitä sitten varmistelee, kun kerran siitä ei ole muuta kun haittaa!! Nää on näitä ikuisuuskysymyksiä. Sen olen päättänyt, että nyt loppuu ainakin väärien esteiden pelkääminen ja muutenkin kaikki ylimääräinen varmistelu. Täytyy luottaa itseensä ja taitoihinsa ja siihen, että kun parhaansa tekee, niin tulosta pitäisi tulla.
Lucan kanssa ongelmallisimmat kohdat ovat alkurata minun osalta ja muutamat yksittäiset esteet Lucan osalta. Alkuradan ongelmilla tarkoitan sitä, että en selvästi vielä osaa keskittyä suoritukseen lähtiessäni niin hyvin, että ajatukset todella olisivat vain ja ainoastaa tekemisessä. Yleisesti virheet tulevat ihan muutamien ensimmäisien esteiden kohdalla ja ovat luonteeltaan huolimattomuusvirheitä. Radan edetessä pääsin itse rytmiin ja pystyn keskittyä satasella tekemiseen. Mutta tuo keskittyminen on vaan saatava kuntoon, koska ei kisoissakaan auta, vaikka kuinka osaisi, jos saisi uudestaan mennä. Lucan "esteongelmat" ovat käytännössä keinu ja puomin viimeinen metri. Keinulta tulee helposti rymäytysloikkia ja puomin alastulo on yksinkertaisesti vielä hieman epäselvä Lucalle. Näitä siis treenaamme. Lisäksi treeniohjelmassa on vauhdin kasvattaminen/ ylläpito vauhtiympyröillä ja sen sellaisilla. Tässä pätkää viime viikon treeneistä.
29.2.2012 Oreniuksen treenit
Viime lauantaina käytiin pyörähtämässä Leian kanssa hallilla. Tuli tehtyä pientä radan pätkää ja keppejä. Kepit sujuivat pääsääntöisesti oikein mukavasti. Seuraava askel on ehdottomasti vaikeuttaminen. Tahdon, että kepit ovat niin itsenäiset, ettei minun sijainnillani ole mitään väliä. Siihen on vielä matkaa, mutta askel kerrallaan kohti tavoitetta. Sivuetäisyys on jo hyvin hallussa. Vedättäminen on seuraava haaste. Tässä pieni pätkä lauantailta.
Lauantaina Luca sai uuden lookin. Leikkauksen seurauksena Luca turkista tuli pehmeämpi ja pörröisempi ja aloin olla kyllästynyt ikuiseen takkujen selvittelyyn. Lopputulos olikin varsin onnistunut ja nyt minulla on pieni sporttisen näköinen cava.
Luca uusi turkkimuoti
Tyttö tähtisilmä
Taistelu kepistä
Varsin onnistunut "asettelu" vai oliko sittenkin vain tuuria?? :D
Eilen pyörähti viikko käyntiin perinteisesti treenailulla ja kouluttamisella. Tänään oli selkeästi Leian kanssa meidän päivämme ja oli oikein mallikasta menoa. Huomasin selkeästi nyt itsestäni, etten jäänyt yhtään niin paljoa varmistelmaan, vaan yksinkertaisesti ohjasin. Muutamat perus "sohaisut" ja varmistelevat odottelut (meikäläisen tyyppiviat) tuli tehtyä, mutta sitten kun sain ne korjattua, alkoi meno sujua. Radalla oli varmasti osuutta asiaan, koska eteneminen olisi ollut täysin mahdotonta ilman teräviä liikkeellelähtöjä ja jatkuvaa eteenpäin vievää ohjaamista. Muutaman onnistumisen jälkeen tuli luottoa Leiaan ja omaan tekemiseen ja tuli ekaa kertaa Leian kanssa sellanen fiilis, et nyt tää alkaa oikeesti olemaan agia!! Kyllä tää opetteluvaihe on vaan niin jännää aikaa, kun tuntuu että tuo kehitys tapahtuu melkein alitajuntaisesti. Yhtäkkiä sitä vaan huomaa ohjaavansa kunnolla ja oikealla asenteella ajattelematta sitä, kuinka helppo tai vaikea harjoitus on. Kuinka hyvin mikäkin juttu tässä vaiheessa osataan. Tai että miten odottaa vielä kokemattoman koiran mihinkin reagoivan. Me vaan tehtiin! :) Tässä näytettä tekemisenmeiningistä!
Tällä viikolla on luvassa vielä Lucan treenit sekä kouluttamista. Viikon ehdoton kohokohta kuitenkin on lauantaina, jolloin Leia pääse ensimmäistä kertaa elämässään näkemään lampaita. Luvassa siis paimennuspäivä. Siitä varmasti seuraavalla kerralla kuulumisia. Aurinkoisia lenkkejä kaikille!
Todellakin. Taas on aika voimakkaasti mennyt vapaa-aika kyseisen lajin parissa, mutta ei haittaa, kun on se vaan niin upeaa. Ja nimenomaa, nyt on pitkästä aikaa löytynyt se viimeisinkin kipinä. Se, että yksinkertaisesti nauttii täysillä tekemisestä. Hampaankoloissa ei ole ylimääräisiä kiviä, eikä otsalla ole panta ryppyjen suoristamiseksi, vaan korkeintaa pitämässä hikeä ja hiuksia pois naamalta. Nyt tuntuu, että kaikki sujuu. Etenemistä tapahtuu Leian kanssa koko ajan ja erinäisten asioiden oivaltamisia ylipäätänsäkin.
Se, että kadoksissa ollut rentous on vihdoin löytynyt on poikinut mm. Lucalle iloisuuden ja vauhdin takaisin. Viime keskiviikkona sm-ryhmän treeneissä sain oikeasti juosta ja ehtiä! Vähän oli minulla palikat alussa sekaisin, mutta sain tsempattua sen verran, että loppupuolella saatiin jo vähän parempaa tekemistä aikaiseksi. Mutta Luca liikkui hyvin. Oli aivan innoissaan ja veti jopa lentokeinut! Hahaa, noh, tekevälle sattuu, mutta saa mennä ajassa paaaljon taakse päin, että meillä ollaan lentokeinut nähty. Niin paljon vaan oli intoa radalla, ettei korvat kuunnelleet esteen nimeä, vaan jalat painoi eteen päin. Tällaista Lucaa olen yli puoli vuotta kaivannut takaisin ja ihanaa, että nyt menee näin. Seuraavassa pätkää viime viikolta.
SM-ryhmän treenit Ville Liukan vetäminä
Yksi edesauttava asia Lucan iloisuuteen on varmasti myös pieni muutos arjessa. Parin viikon ajan olen leikkinyt Lucan kanssa niin, että Leia odottaa muualla vuoroaan, eikä ole jatkuvasti hääräämässä ja dominoimassa tilannetta. Yhteiset leikkihetket unohtuvat helposti, kun talossa on useampi kuin yksi koira ja etenkin, jos toinen on voimakasluonteisempi kuin toinen. Tilannetta tietty hämää myös se, ettei riitää tule, vaikka vähän leikkisi samalla kummankin kanssa, joten näin ollaan toimittu. Sitä ei sitten edes itse huomaa, että toinen jää hieman paitsiolle. Prime time on kuitenkin tärkeää kaikille koirille. Ja oppiipahan Leiakin nöyryyttä. Nykyään pystyn leikkimään Lucan kanssa vaikka pallolla niin, että Leia on metrin päässä häkissä ilman, että nousee aivan kamala tuska tyttöselle. Mutta tätä leikkimistä muistamme nyt jatkaa, etenkin kun on kyseessä koirat, jotka rakastavat kaikkea leikkimistä ja ovat siihen valmiita milloin vain.
Mukavia uutisia treenirintamalta. Meidät valittiin Leian kanssa seuramme kautta SAGIn alueelliseen valmennukseen ja treenaamme vuoden päivät kuukausittain Target Team 3, joka kulkee nimellä Training to Train. Tosi loistavaa päästä motivoituneen porukan kanssa treenaamaan ja kehittämään taitojaan. Lisäksi suunnitelmani kesän treeneistä ovat muokkautuneet päätöksiksi asti, mutta nämä päätökset jääköön odottamaan ryhmäpaikkojen julkistamista. Mutta eipä talvikautta ole enää kuin 2kk jäljellä ja toivon mukaan kenttäkauden alkuun maksimissaan se kuukausi. Joten lumet hus! Me halutaan ulos treenaamaan!! :D
Kevään suunnitelmista muutoin sen verran, että Lucan kanssa on tarkoitus kisailla suhteellisen ahkeraan (ja kerätä ainakin ne puuttuvat 3 sm-nollaa) sekä jos Leian kanssa kehittyminen kulkee näin, niin aloittaa kisailu mölleissä. Mielenkiintoinen kevät siis luvassa. :)
Maanantaina treenailtiin taas Niinulla. Meni ihan mukavasti. Vielä on kiinnitettävä huomiota omaan tarkkuuteen, huolellisuuteen ja rentouteen. Ja ennan kaikkea siihen, että oikeasti luotan Leiaan. Epävarmuudella kun on aina tapana kostautua. Muutamia oikein mukavia onnistumisiakin tuli ja älynväläyksiä siitä, ettei Leiaa voi aivan samalla lailla ohjata kuin Lucaa. Kilpajuoksu bc:n kanssa -> eiiii fiksua. Lähettäminen -> Kywwä! :) Tässä pieni pätkä treeneistä.
Koirien treenaamisen ja kouluttamisen lisäksi olen treenannut pitkästä aikaa myös itseäni. Sunnuntaina alkoi kesällä ensiaskeleet saanut tekniikka- ja juoksutreeni ohjaajille. Viime kesänä siis vedin muutamat tämmöiset treenit Kivikon kentän ympäristössä ja tällä kertaa jo ihan olosuhteidenkin pakosta treenailtiin Myllypuron liikuntamyllyssä sisätiloissa. Hyvää treeniä tuli (vaikka itse sanonkin :P) ja hurjan hauskaa oli. Niin hauskaa, että tällä hetkellä oma liikkumiseni muistuttaa enemmän norsun etenemistä kuin kevyen gasellin loikkaulua. Hieman "arat" lihakset, mutta tietääpähän tehneensä. Tätä kun jatkaa, niin kesällä ollaan iskussa! Ja hei, ihan just maaliskuu, eli kyllä se kesä sieltä oikeesti tulee!! :)
Pitkä kisatauko päättyi vihdoin Lucan kanssa. Reilu 2,5kk oltiin kisailematta ja keräiltiin ajatusta kasaan. Syy tähän taukoon oli loppuvuodesta älyttömyyksiin asti paisunut paineistuminen. Luca oli ihan hermoraunio kisoissa ja samoin minä. Tekemisestä puuttui ilo ja suorituksemme oli kaukana siitä, mitä taidot antaisivat odottaa.
Olen miettinyt omaa asennettani ja ylipäätään agilityn ja etenkin kilpailemisen henkistä puolta. Omia tavotteita ja keinoja, kuinka niihin on mahdollista päästä. Prosessi ei ole ollut helppo ja se on vaatinut valtavasti sitä, että kykenee objektiivisesti analysoimaan omaa toimintaansa. Ensimmäinen asia, on unohtaa kaikki vanha, etenkin kaikki epäonnistumiset. Ei saa liiaksi jäädä rypemään harmitukseen, vaan täytyy osata suunnata katse kohti tulevaa. Mitä sitten jos joku homma meni pieleen? Jos jää liiaksi rypemään epäonnistumisiin, rupeaa väkisinkin varmistelemaan ja ohjaamaan niitä vääriä esteitä. Siinä vaiheessa toiminta on epäreilua koiralle, koska enhän minä noin "normaalisti" tee. Toinen juttu, eli iloisuus. Radalla täytyy olla kivaa ja radalle lähtiessä hyväksi ajatukseksi voisi ottaa sen, että hitsi että olen onnekas, kun saan näin hienon koiran kanssa kilpailla ja nauttia suorituksesta. Kävi radalla mitä kävi, niin koiran vika se ei ainakaan ole, joten aina raikuva kiitos koiralle siitä, että niin innolla teki taas kanssani työtä. Näitä juttuja on helppo kirjoittaa, mutta täysin eri asia toteuttaa. Mutta siitä olen erittäin tyytyväinen, että tämä minun henkinen sodankäynti on tuottanut tulosta ja viime viikonloppuna vuoden ekoissa kisoissamme nautin jokaisesta suorituksesta ja meillä oli oikeasti radalla kivaa. Siitä tuloksena vauhdikas ja iloinen Luca sekä yksi nolla lisää plakkariin. Seuraavassa nollarata:
C- hyppyrata
Ihanneaika oli tälle radalle laskettu 3,9m/s etenemän mukaan. Pienen hetken vajosin hirvitykseen tiukasta ajasta, mutta sain hyvin nopeasti nollattua noi vanhat huonot ajatukset. Mitä väliä mikä on ihanneaika, siihen me emme voi vaikuttaa. Me voidaan tehdä vain parhaamme ja katsoa sitten mihin se riittää. Ja kun ajatus oli kunnossa, niin riittihän se ja Lucalle kirjautui hieno 4,15m/s etenemä. Pientä viilausta 3 hypyn valssissa ja s-putkella olisi voinut olla, mutta oikein upea rata kaikenkaikkiaan. Tämä oli oiva aloitus vuodelle! :)
B-agilityrata
Tälle radalle lähdettiin myös hyvällä asenteella. Tuplanollan mahdollisuus hieman kävi mielessä, mutta sain senkin nollattua hyvin pois mielestäni radalle lähdettäessä. Meno oli taas oikein mukavaa. 3 hypylle ajateltu vekkaus jäi täysin ajatuksen tasolle ja siitä karmiva kaarre, mutta hyvin sain pidettyä vauhdin yllä, eikä kaarteesta jäänyt Lucalle huonoa makua. Valssit sujuivat oikein kivasti ja puomin jälkeinen ohjaus oli oikeinkin nättiä. Kepeillä sitten sattui työtapaturma ja Luca liukastui. Noh, shit happens! Noille ei vaan voi mitään. Takaakierto muurille oli hienosti ohjattu ja keinukin oli oikein mallikas. Hieno jätkä! :)
A-agilityrata
Päivän viimeinen rata lähtikin sitten kehnosti käyntiin. Minä yksinkertaisesti vapautin Lucan ennen kun oli ajatus yhtään radalla. Siinä sitten pään pyöriessä esteillä, Luca hukkui tyystin selän taakse ja takaakierto hypättiinkin suorana, noh, asenne taas kohdillaan ja rata jatkui. Oli kiva kuulla radan jälkeen kommenttia, että Luca ei varmasti kyllä huomannut, että meni mikään pieleen, kun niin hyvällä asenteella jatkoin rataa. Tavoite täyttynyt. Loppurata olikin nättiä menoa. A:n jälkeisen putken kaarre valui oman liikkeeni jatkumisen vuoksi hieman pitkäksi, mutta oikein näppärää tekemistä. Ei voi olla muuta kun tyytyväinen. Mulla on tosi ihana koira! <3
Ai niin, vaikka radalla ei sinällään kisatauko näkynyt muutakun positiivisessa mielessä, oli kisa-aamuna normaalia enemmän perhosia vatsassa. Se on sinällään mukavaa, kun siitäkin on oppinut nauttimaan. Viime keskiviikkona oli totuttuun tapaan Oreniuksen SM-ryhmän treenit. Hiottavaa on, mutta paljon oli hyvääkin. Ehkä suurimpana hiomiskohteena tuo keinun jälkeinen valssi, johon en sitten millään meinannut taipua. On se ennakointi vaan niin vaikeaa. :D
Oreniuksen treenit
Sunnuntaina oltiin Leian kanssa Janitan koulutuksessa. Olipa huippua päästä maan eliitin neuvoihin. Ja en voi muuta kun olla iloinen mahdollisuudesta ja äärimmäisen tyytyväinen loistavasti koulutuksesta. Saatiin paljon hyvin neuvoja. Leia on edennyt hurjasti nyt vuoden alusta lähtien. Vielä kun ohjaaja taipuisi samaan kehitysvauhtiin, niin avot! Pientä kehitystä tosin siinäkin havaittavissa. ;) Tässä pätkä Leian treenaamista.
Leia Janitan opeissa
Nyt on hyvä fiilis. Vaikka treenattavaa on aina hamaan tappiin saakka, tuntuu nyt kaikki olevan aika lailla mallillaan. Tämän mielen ja vireen kun vaan saa pidettyä, niin varmasti on paljon onnistuneita treenejä edessä.
Tänään taas maanantaiseen tapaan Leian kanssa Niinun treeneihin ja illaksi kouluttamaan. Niin joo, ei kiitos lunta enää yhtään!!
