Ajatustulvaa johdonmukaisesta treenaamisesta

Olen viimeaikoina miettinyt paljon sitä, mitä on tullut Leian kanssa tehtyä. Ihan pelkästään analyyttisen luonteeni takia ja myöskin siksi, koska olemme edistyneet nyt valtavin askelin. Olen pyrkinyt löytämään tekijöitä, jotka ovat edesauttaneet asiaa. Aivan ehdottomasti oleellisimmaksi tekijäksi nostan johdonmukaisuuden ja sen, että vaatimustasoni on aina sama ja pyrin itse olemaan kaikin keinoin selkeä koiralle vaatimuksissani. Jos kontakteilla vaatimus on 2+2 asento, se on aina sama. Vapautus on myös aina sama, vaikka joutuisin kuinka odottamaan katseen suuntaamista eteen ja seuraavaan menosuuntaan. Tämä vaatii malttia ja kärsivällisyyttä. Mitään syytä hosumiseen en tosin näe, koska johdonmukaisuus luo varmuutta ja luottamusta. Vaihteleva vaatimustaso taas epävarmuutta ja ylimääräisiä varmisteluja niin koiralle kuin ohjaajallekin. Koirat toimivat täysin "mustavalkoisesti". Ne eivät ajattele tilannekohtaisesti asioita, vaan tekevät niinkuin niille on opetettu.

Hyvänä esimerkkinä epäjohdonmukaisuudesta ovat kontaktit. Olen sitä mieltä, että hyvin harva koira OIKEASTI tietää, mitä siltä vaaditaan kontakteilla. Monelta loppuu maltti ja kärsivällisyys siinä vaiheessa, kun kisaaminen alkaa innostaa mieltä. Kisoissa kontakteilta vapautetaan ihan miten sattuu ja vaatimustaso on täysin treeneistä poikkeava. Tämän jälkeen syytetään yleisesti koiran kisahermoja, eikä katsota peiliin ja rehellisesti analysoida omaa toimintaa. Toki moni koira käy kovemmilla kierroksilla kisatilanteessa, mutta tällöin täytyisi taas miettiä treenejä. Oletko varmasti treenannut ja vaikeuttanut tarpeeksi treenejä ja saanut onnistumisia niissä? Oletko nostanut jollain keinolla koiran viettejä ja kierroksia mm. hetsaamalla tai muilla häiriöllä, jotta on realistista vaatia koiralta kisatilanteessa tiettyä toimintaa?  Jos kontaktit ovat varsin alkeistasolla treeneissä, on ne tehtävä samalla tavalla myös kisoissa. Yleensä tähän ei vaan maltti riitä, vaan ohjaajalla on tällöin paljon kovempi kiire jatkaa rataa kuin koiralla. Tällä tavoin mielestäni tuhotaan jopa kuukausien johdonmukainen työ treeneissä, vain sen takia, että kisakentille oli liian kiire. Toki jokaisella on oma tavoitetaso, eikä kaikki ole niin "natseja" kontaktien suhteen kuin minä, mutta silti. Metsään mennään ja pahasti, jos minulta kysytään.

Myös minulla on kokemusta siitä, että hinku kisaradoille on kova. Lucan kanssa meillä oli paketti hyvässä kunnossa, täysin kisavalmis koirakko - nimenomaa noita kontakteja lukuunottamatta. Kävin suuren henkisen taistelun itseäni vastaan puntaroidessani sitä, mitä siinä tilanteessa oli järkevää tehdä. Järki vei lopulta voiton ja treenasimme kontaktit sellaiseen kuntoon, että pystyin treenien kaltaisiin suorituksiin myös kisoissa. Helppoa se ei todellakaan ollut, koska Lucan kanssa tuo työ oli erittäin kovaa. Puoleen vuoteen emme tehneet edes treeneissä kokonaista kontaktiestettä ja sitä, että kisoihin mentiin, edelsi 11 kuukautta kontaktitreeniä. Kisauran aloitimme hyppyradoilla puolivuotta ennen kun mentiin ekoille agiradoille. Jälkikäteen olen erittäin tyytyväinen tähän pitkäjänteisyyteen (ja kiitollinen myös kouluttajalleni, joka tuki minua tässä päätöksessä), vaikkei Lucan kontaktit edes tällä hetkellä ole missään määrin täydelliset mutta meille riittävät. Tai no, vähän niihin toivon parannusta, mutta vaatimustaso Lucan kanssa minulla on aivan eri kun Leian kanssa. Tärkeämpää, kuin pyrkiä täydellisyyteen, on pyrkiä siihen tasoon, joka on itselleen riittävä. Jos itselleen riittävä taso on kaukana optimista, on myös hyväksyttävä siitä koituvat seuraukset, eli se, millä tasolla kilpaileminen on mahdollista.

Johdonmukainen treenaaminen vaatii suunnitelmallisuutta. Helpointa on kirjata itselleen asioita ylös, jotka erityisesti vaativat treeniä ja esimerkiksi kuuriluontoisesti ottaa pala kerrallaan käsittelyyn, aloittaen helposti ja astettain vaikeuttaen treenejä. Olen huomannut, että vaikka treenit keskittyisivätkin haastavien asioiden parantamiseen, tyydytään usein liian helposti siihen, että esim kepit sujuvat tietyllä tapaa auttavasti. Tällöin unohdetaan jopa tärkein asia, eli treenien vaikeuttaminen. Harvoin on tilannetta, että radalla voisi aina ohjata jonkun esteen samalla tavalla. Jos koirakko ei osaa kuin yhden keinon ajaudutaan taas tilanteeseen, ettei ole reilua koiralle yhtäkkiä vaatia "vaikeampaa" suoritusta. Muistakaa siis uskaltautua ulos mukavuusalueelta ja kokeilla rajoja! Älkää tyytykö matalimman aidan ylitykseen, vaan tavoitelkaan korkeinta, tai edes toisiksi korkeinta. Sillä tavoin pysyy nöyryys itsellä ja olette reiluja koirillenne. Muistakaa, että voitte vaatia koiraltanne vain sitä, mitä olette sille opettaneet. Kaikki missä koiranne onnistuu tai epäonnistuu on puhtaasti teidän hyvyyttä tai "huonoutta".

Agilityä voisi kuvata pyramidinä. Ohessa oleva pyramidi on nopea hahmotelma, mitä kaikkea se voisi sisältää. Harjoiteltavia asioita on paljon enemmän siis, kuin vaan tuossa mainutut, mutta tuossa siis muutamia oleellisia asioita.

Ilman vankkaa pohjaa, pyramidi sortuu ennenpitkään. Näin harmillisesti käy yleensä kontaktien suhteen monelle. Toki kukaan ei täydellinen ole, joten suoraa tietä pyramidin huipulle tuskin kenelläkään on, mutta siihen on hyvä tähdätä, ettei ainakaan kovin montaa askelta taaksepäin tarvitsisi ottaa. Leian kanssa tekeminen on ehdottomasti ollut tämän ajatusmallin mukaista. Toki mekin olemme ottaneet askeleita taaksepäin mm. estehakuisuuden ja irtoavuuden suhteen. Nyt kun olemme ottaneet muutamat askeleet taaksepäin, on tuloksena ollut aimo loikkaus eteenpäin. Joten agissa ehdottomasti maltti on valttia. Olkaa rehellisiä itsellenne ja pyrkikää arvioimaan tekemistänne mahdollisimman objektiivisesti. Laatu ennen määrää!! Suunnittele aina mitä aiot tehdä, ennen kun menet kentälle ja pysy suunnitelmassasi. Muista, että onnistumiset on niitä, mitä tahdot. Epäonnistumiset vaativat valtavan määrän onnistumisia, jotta olet takaisin lähtöpisteessä. Muista päättää treenit aina onnistumiseen. Monesti olen miettinyt, ettei varmaan kärsivällisempää treenikaveria ole kuin koira. Koira jaksaa yrittää aina uudestaan ja uudestaan, vaikka mokailemme ja olemme epäjohdonmukaisia. Se on onnemme!

Tästä tekstistä tuli nyt aika paatoksellista, mutta kehittymisen kannalta kokonaisuuden hahmottaminen on ykkösasia. Eteenpäin ei voi mennä muuta kuin askel kerrallaan. Liian suuresta loikasta seuraa aina kaatuminen. Tsemppiä ja johdonmukaisuutta treeneihin. Tässä pätkä vielä Leian tämänhetkisistä kepeistä höystettynä muutamilla kontakteilla.

Ai niin joo, mitä me sitten teemme Leian kanssa seuraavaksi? Noh, kepeillä tavoitteena on päästä vedettämään sekä tuomaan ne osaksi rataa niin, että onnistuminen on mahdollisimman varmalla tasolla. Kontakteilla jatketaan vaiketettuja treenejä. Muiden esteiden suhteen kasvatetaan estehakuisuutta. Yhdellä esteellä niin, että vaikka olisin toisella puolella kenttää ja laitan Leian esteen eteen, niin se hypätään, irtoavuuden suhteen haetaan lisää varmuutta siihen, että jokainen edessä oleva este lähtökohtaisesti suoritetaan, ellei muuta sanota. Ja tottakai, pidetään hirween hauskaa jokaisessa treenissä! :)