Mistä tässä kaikessa on kyse?

Olen erittäin analyyttinen kaikessa ja huomaan välillä ajautuvani syvällisiin ajatuskoukeroihin. Tällä kertaa ajatukset ajautuivat EO kisojen myötä maailma huippujen välisien erojen tutkiskeluun. Minkä takia tietyt pärjäävät aina? Ei väliä vaikka koira vaihtuu, mutta aina samat nimet ovat keulilla ihan maailman huippuja vertaillessa. Jotkut taas pärjäävät käsittämättömällä tasolla kansallisissa ”kyläkisoissa” ja taas eivät aivan yllä parhaimpiinsa kansallisissa tai kansainvälisissä isoissa kisoissa. Radat ovat aivan samantasoisia jopa kyläkisoissa kun mm-tasolla, joten sieltä eroa ei voi millään lähteä hakemaan. Tämän vuoden Suomen EO panosta tarkastellessa näkyy selkeää taipumista. Ei olla ihan kärjessä missään kokoluokassa.

Taitojen puutteesta ei todella ole kyse. Suomalaiset ovat teknisesti jopa maailman parhaita, siis suomalaiset ohjaajat. Maailman parhaat koirat tulevat muualta, siellä kun koirien taito on monesti teknisesti parempaa, mutta ohjaajat taas heikompia. Mitä ohjaustyyleihin tulee, niin vaihtelevuutta on. Muualla huudetaan ja huidotaan paljon enemmän kun Suomessa lähtökohtaisesti, mutta silti voidaan olla tuloslistoilla ylempänä. Mikä siis ratkaisee?

Monesti ollaan liiankin mustavalkoisia sen suhteen miten pitäisi ohjata. Ehkä tekeminen menee niin orjalliseksi, että siitä alkaa kadota ne tärkeimmät: iloisuus, nauttiminen, flow.. ITSELUOTTAMUS. Lyhyesti, minun mielestä tässä ei ole ”mistään muusta” kyse kun edellä mainituista ja kuinka hyvin nämä asiat pystytään kuhunkin hetkeen tuomaan. Taidot eivät ratkaise, koirat eivät ratkaise, vaan korvien väli ratkaisee.

Jos mietin itseäni kouluttajana, niin uskon oman vahvuuteni löytyvän henkiseltä puolelta. Se, mikä fiilis treeneistä jää. Kuinka hyvin koulutettava on ymmärtänyt sanomisiani ja kokenut ahaa elämystä niistä, on ratkaisevassa osassa ilon ja itseluottamuksen kasvattamiseksi. Olen aina sanonut, että vain ymmärtämällä voi oppia. Toistot luovat rutiinia, mutta ymmärrys opettaa. Ymmärrys myös tuo itseluottamusta ja antaa sijan nauttimiselle ja poistaa orjallisuutta ja kaavoihin kangistuneisuutta.  Mitä sitten vaikka joku rima tippuisi tai kaarre valuisi, mutta entä jos samalla radalla uskaltaa tehdä jotain mitä ei ole ennen tehnyt ja se onnistuu täydellisesti? Se kehittää ja vie eteenpäin. Jos radan olisi lopettanut tippuneeseen rimaan, seuraavalla yrityksellä todennäköisesti ko. rimaa varmistelee ja yleinen itseluottamustaso on huomattavasti alempi.

Ymmärryksen ja itseluottamuksen saavuttaminen vaativat tietysti johdonmukaisuutta. Minulla tämä tarkoittaa sitä, että pystyn johdonmukaisesti ymmärtämään joka hetken radalla, mitä koira lukee ja tulkitsee ja miksi se tekee näin. Näitä asioita kun oppii näkemään ja tulkitsemaan tajuaa paremmin miksi jotain tapahtuu. Kun ymmärtää tämän, kasvaa luottamus omiin taitoihin ja myös koiraan.

Vaikka olenkin perfektionisti isolla P:llä, niin täydellisyyttä ei kannata tavoitella. Siihen kun ei meinaa koskaan päästä, ainakaan agilityssä. Täydellisyys agilityssä tavoitetaan silloin kun tekemisestä nauttii, ei ajattele mitään – on saavuttanut täydellisen flown! Se muuten jos joku on tavoittelemisen arvoinen juttu!

Kehittymistä korvien välissä

Sieltähän se kaikki lähtee, monella tapaa, nimittäin korvien välistä. Korvien välissä tapahtuu oivaltamiset ja ymmärtämiset, josta seuraa oppimista. Opimme toistamaan haluttua toimintaa. Korvien välissä tapatuu myös paljon mystistä, sitä henkistä puolta.

Kun henkinen puoli on rautaa, kompensoi se jopa puuttuvia taitoja, mutta edes parhailla taidoilla ei voi kompensoida heikkoa henkistä kanttia. Etenkään koiraurheilussa, jossa sinun toimintasi vaikuttaa suoraan koiran tekemiseen ja epävarmuus jos joku näkyy koiran toiminnassa.

Haluamme opettaa koiramme itsenäisiksi ja estevarmoiksi. Toisin sanoen haluamme vahvistaa koiran ITSELUOTTAMUSTA lukea rataa etäällä meistä. Lukita esteitä, vaikka liikkuisimmekin jo seuraavaan suuntaan. Samaa itseluottamusta meidän pitäisi vahvistaa itsellämme. Uskaltaa lähteä aiemmin liikkeelle ja luottaa omiin jalkoihin ja koiran taitoihin.

Helpommin sanottu kun tehty. Etenkin vauhdin kasvaessa kaikki tämä vaikeutuu. Ajatukselle ei jää aikaa, vaan on vaan luotettava ja toimittava. Pitää tehdä kuten on treenannut ja luottaa, että homma toimii. Tuo vauhdin kasvaminen ja laukka-askelten väheneminen radallla (siirtyminen ministä maksiin) oli minulle aikamoinen harppaus. Lucan kanssa itseluottamukseni oli rautaa. Minulla oli olo, että voin tehdä radalla mitä vaan. Luca eteni junamaisesti ja sen itseluottamus ja taidot olivat todella hyvät. Minä ehdin joka paikkaan ja koska esteiden välillä laukkoja oli enemmän, ehti välillä juosta, eikä tarvinnut heti laskeutumisen jälkeen olla valmis seuraavaan käännökseen. Jos käännös myöhästyi, ehdin itse kuitekin oikeaan paikkaan, jolloin tämä virhe näkyi vaan pienesti valuneena kaarroksena.

Noh, vaihdettiin ferrari alle... Laukkoja ei järin esteiden välissä oteta ja käännöksestä on todella kerrottava ajoissa. Jokainen virhe NÄKYY!! Eli se aika, mitä minulla oli Lucan kanssa ollut, oli kaukainen haave. Nyt piti vaan toimia. Suorilla S-radoilla tämä ei vielä tuottanut ongelmaa, mutta teknisyyden kasvaessa homma muuttui radikaalisesti.

Uusi koira, aikaa vähemmän, ajoitukset ja ponnistuspaikat korostuneessa roolissa... itseluottamus maan raossa. Ei hyvä yhdistelmä. Tässä vaiheessa huomasi hyvin sen, kuinka helppoa koiran opettaminen olikaan. Sitä teki mielellään ja luottamus koiraan kasvoi hyväksi.. omaan toimintaan, ei niinkään.

Tämän oman henkisen kantin heikkouden tunnistettua, mikä tapahtui ihan viimeisen puolen vuoden sisään, alkoi armoton pohtiminen, kuinka lähteä kehittää sitä. Minulla huono itseluottamus näkyi monella tavalla. Keskittymiskykyni on ihan peltohiiren luokkaa, ohjaaminen on flegmaattista ja sellaista, kun olisi kananmunat taskussa ja virheen pelko jatkuvasti alitajunnassa. Itsekritiikki on valtavan suuri ja alan jopa kouluttaa itseäni alitajuntaisesti tehdessäni. Sättimään valuneista kaarteista tai muista. Tälle oli saatava piste.

Tämä kaikki on vielä suuren työn alla, mutta edistystä on tapahtunut hurjasti. Keskittyminen on parantunut ja uskallan paremmin tehdä sitä, mitä osaan. Luotan itseeni jo ajoittain.

• Keskittyminen
• Keskittyminen vain omaan tekemiseen. Kaiken muun pois sulkeminen.
• Asenteen kaivaminen esille
• Nyt loppui varovaisuus! Jalat liikkeelle ja rohkeat ohjaukset silloin kun ne pitää tehdä, ei varmistellen. Itsensä ravistelu ennen suoritusta, parit kunnon bitchläpit poskille tekee aika-ajoin ihmeitä!
• Hyvä fiilis
• Nauti jokaisesta radasta ja mahdollisuudesta harrastaa koirasi kanssa
• Älä mieti liikaa
• Treenit on tehty, pois ylimääräinen analysointi ja keskittyminen esteeseen kerrallaan
• Luota koiraan
• Luota ITSEESI
• osaan kyllä!

Tällä linjalla jatketaan. Virheitä pelkäämättä. Tässä eiliset treenit, jotka sai alleen hyvän ekan pätkän. Siitä itseluottamus ja parasta menoa pitkään aikaan, jollei koskaan!