Perjantai-illalla käytiin Niinun treeneissä Leian kanssa, kun olin saanut peruutuspaikan. Edellisenä maanantaina treenasin Lucan kanssa, Leian vielä levätessä, niin sain "vahingon takaisin" ja pääsin myös Leian kanssa tekemään viikon treenin. Rata oli sama, eli ei ainakaan siitä voinut syyttää, ettei sitä olisi osannut. Treeni menikin oikein loistavasti ja oli ilo huomata, kuinka estehakuisuutta on tosissan tullut aimo annos lisää ja katse on eteenpäin. Päästiin jo aika pitkälle rataa ja mikä loistavinta, peppu ei noussut lähdössä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta pariin viikkoon agiesteillä ja ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun paikalla olo meni vihdoin jakeluun. Mutta toimi siis loistavasti! On se vaan niin paljon hempompaa, että voi luottaa paikallaoloon ja saa suorituksen heti alusta pitäen lähtemään hyvin, eikä tarvitse varmistella ja olla epävarma. Ai niin, A:n kontakti oli hieno, mutta niin sen pitääkin. Pystyn yhtään katsomatta juosta reilusti ohi ja vapauttaa. Huippua!
Lauantai olikin urakointipäivä. Aamusta IKEAan reilun 20 asteen pakkasessa. Ostoksilla käynti, pakun vuokraus, ajelu kotiin. Tuli ihan hiki roudatessa pakkasesta huolimatta, mutta nyt siis on pari neliötä lisää tilaa ja näyttää paljon paremmalta. Jeij. Pakua palauttaessa käytiin Helin kanssa (joka siis auttoi minua tässä projektissa, kiiitos!!) syömässä IKEAn lihapullat, nam. :) Ohjelma ei tähän loppunut, vaan ostoksilta kotiuduttua suunnattiin suoraan metsälenkille. Reilu tunti kierrettiin metsää -16 asteen pakkasessa, mutta pakkanen ei Leiaa ja Tinkaa haitannut. Olipa tosi mukavaa. Luca odotteli autossa tämän ajan, koska tuo pakkanen on täyttä murhaa Lucalle. Pari minuuttia ulkona ja tassut jäätyvät aivan totaalisesti ja muutenkin on tosi epämiellyttävää, vaikka vaatetta olisi reilumminkin. Tossujen kanssa ulkoilu onnistuu juuri ja juuri, mutta ei yhtään kivoja nämä kovat pakkaset Lucan suhteen. Tässä vähän kuvia metsälenkiltä:
Lenkiltä kotiudutta vedin hetken henkeä ja sitten jatkui uurastus. Eli askartelupainotteinen ilta oli tiedossa, mutta kaikki tuli valmiiksi. Hyvä fiilis tällaisesta päivästä. :)
Sunnuntaina herättii jälleen ajoissa ja oltiinkin jo klo 10 sporttikoirahallilla treenailemassa. Keskityin Leian kanssa treenailuun. Estehakuisuutta ja pientä radan pätkää. Tehtiin myös jokuset kepit sekä keinua ja maxirengasta. Aika paljon tuli tehtyä, vaikka kovasti yritin suunnitelmallinen olla. Täytyy kyllä vielä tarkemmin miettiä ne muutamat asiat, mitä kulloinkin treenaa, ettei sillisalaatiksi mene. Etenkin näin talvella, kun kuitenkin kesää verrattuna, jolloin on oma kenttä käytettävissä milloin vaan, on harvinaista herkkua päästä omatoimisesti lämpimään halliin treenaamaan. Treenit sujuivat kuitenkin mukavasti ja erityisen tyytyväinen olin Leian keinuun, joka meni jo kivasti. Ei yhtään arkailua ja Leia meni jopa itsekseen keinulle, kun oltiin jokunen toisto sitä tehty. Hyvähyvä. :)
Treenailun jälkeen siivoilin hieman kotona. Kisatoimikunnan pj:n paikan jättäneenä pidin lisäksi parin tunnin briiffin uudelle pj:lle hoidettavista asioista. Sitten lähdettiinkin kohti koirauimalaa. Matkalla kävin piirtämässä numeron äänestyslappuun ja siitä sitten pulikoimaa.
Uimalakäynti oli Lucalle ja Leialle ensimmäinen ja kavereina meillä oli Heli ja tyypit, eli Cindy, Bea ja Kick(i). :) Aikamoinen ryhmärämä, mutta loistavan viihdyttävä joukko. Niinkun ajattelinkin, Luca oli heti saukkona hakemassa leluja vedestä, muut kävivät vedessä ohjaajan kanssa. Ja sillä välin kun joku oli altaassa, oli muilla omat jutut altaan vierellä. Hauskaa oli. Leia oli hieman sitä mieltä, että vesi on hieman epäilyttävä asia, eikä mitään superia, mutta heti kun menoon tuli rauhallisuutta, alkoin uintikin hieman sujua. Vauhti oli jo hanskassa, moottori kävi totutuilla kierroksilla. :D
Tyypit uimassa
Koko uimalareissun epämiellyttävin kokemus oli ehdottomasti kuivatteluvaihe. Hirvittävän inhottava puhallin, mutta pienoisen pusertamisen jälkeen valmista tuli, huh!
Uinnin jälkeen mentiin vielä Helille istuskelemaan. Leia ja Kickson painivat väsymättä, vaikka selkeästi ihan pirteimmillään tyypit eivät kaiken tämän ohjelmaan jälkeen olleet. Makuullaan hammaspaini onnistuu silti, vaikka vähän väsyttäisikin. :P Tyypit todella nauttivat toistensa seurasta. Hauskoja.
Hurjan kiva viikonloppu ja nyt uusi viikko jälleen edessä. Ja mikä onkaan parempi tapa aloittaa viikko, kun treeenaamalla ja kouluttamiselle. :) Ja eikä oo ees paljoa pakkasta, wuhuu!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti