31.12.2011 |
Leian myötä arki muuttui aika paljon. Pentuaika oli ihanaa, mutta myös hyvin raastavaa. Ulkona juostiin harvasen tunti ja pakkasta oli sen -20 ja enemmän. "Pennuntuoksuinen" koti odotti päivästä toiseen töistä tultua ja milloin opeteltiin perusjuttuja, milloin käytöstapoja ja sitä, ettei Lucan korvassa tarvitse ihan koko lenkkiä roikkua. Vaikka pentuelämä olikin aika tohotusta, niin kokonaisuudessaan Leia oli ihan hirmu reipas ja helppo pentu. Tuhoja ei tehty ja parivaljakko kaverustui hyvin nopeasti. Urpoilun määrä ei tällä "nuija & tosinuija" parivaljakolla ollut rajoitettua.
Luca ja Leia (8vkoa) viikon yhteiselon jälkeen |
Kakkosluokassa emme ehtineetkään montaa starttia ottaa. Kevään hyvä alku jäi mukavasti päälle ja toukokuun lopussa StadiGameseissä koimme Lucan kanssa varmasti vuoden parhaat hetket. Neljästä startista 3 kertaa palkintopallilla, kruununa kaksi nollavoittoa. Kolmatta kakkosten nollaa ei tarvinnut myöskään kauaa odottaa, vaan kesäkuun päätteksi starttasimme HAU Openin virallisessa kakkosten kisassa napaten sieltäkin nollavoiton ja siirron 3-luokkaan. Varsin mallikas kevät siis.
Kevättreenien alku oli monella tapaa odotettava asia. Pääsimme vihdoin treenaamaan omalle kentällä Kivikkoon ja lisäksi meidät oli Lucan kanssa valittu seuramme Lupaavien valmennusryhmään. Treenejä veti Maiju Korhonen, jolle suuri kiitos näistä treeneistä. Saimme valtavan paljon uutta ajateltavaa kesäkaudella ja kehitys oli silminnähtävää. Kesäkaudella aloitin kouluttamisen, jonka huomasin nopeasti olevan ehdottomasti minun juttuni. Paljon hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä näissä treeneissä. :)
Kesällä kisailuun tuli tauko ja oli aika nauttia auringosta. Leia otti kesällä kasvupyrähdyksen ja oli noin 8 kk iässä samoissa mitoissa, mitä nyt on. Leian kanssa tehtiin lähinnä kaikkea pientä. Kesä tuli, kesä meni. Uimassa käytiin, istuttiin nurmikolla, treenailtiinkin ja elokuun päätteeksi startattiin ekaa kertaa 3-luokassa.
Alkusyksyn mittaan aloin kypsytellä pidemmälle ajatusta siitä, että pysäytyskontaktin sijasta Lucalle tulisi juoksu A. Päädyn tähän ratkaisuun juuri Piirinmestaruuskisojen alla, enkä ole katunut. Kaikista peloista huolimatta muutos oli helppo ja sujui ilman hankaluuksia. Sen sijaan PiirM-kisat olivat kaikkea muuta. Varmasti synkimpiä hetkiä vuonna 2011. Mikään ei toiminut ja koira oli ihan jäässä. Näistä kisoista alkoi alamäki, mitä kisahermojen hallintaan tulee. Oma hermojen hallinta oli ihan kateissa ja Lucan paineistui melkoisesti, rentous tekemisestä oli kaukana.
Loppuvuosi menikin Lucan kanssa pääsääntöisesti teemalla "kyllä me treeneissä osataan". Kisoissa panikoitiin ja vauhti oli poissa. Hyl, hyl, 5 -kisat söivät ja koettelivat paljon, mutta antoivat myös ajattelun aihetta ja tavallaan uutta intoa pystyä voittamaan taas itsensä ja omat ongelmat. Vaikka loppuvuoden kisat olivatkin suuressa määrin tuskaa, tuli saldoksi 3 nollatulosta kolmosluokassa.
Talvikaudeksi siirryimme Lucan kanssa SM-ryhmään Juha Oreniuksen oppeihin. Näissä treeneissä on tosissaan saanut laittaa itsensä koville ja juosta niin, että meinaa mennä suolet solmuun. Treenit ovat menneet kuitenkin oikein mukavasti ja on ollut mukava huomata, kuinka kehityksellemme ei ole tullut stoppia, vaan mennään tasaisesti koko ajan eteenpäin.
Leian kanssa ollaan syksyn mittaan hieman lisätty treenailua. Joulukuun puolenvälin tietämissä aloimme käymään Leian kanssa Niinun treeneissä. Näissä olemme saaneet paljon hyviä ajatuksia ja oikeaa suuntaa treenaamiseen. Kehitystä on tullut tasaisesti. Kontaktit ovat erittäin hyvällä mallilla ja esteet pääosin hallussa. Lähdöissä pysyminen aiheuttaa vielä harmaita hiuksia ja lisäksi Leia tarvitsee vielä aimo annoksen estehakuisuutta ja sitä, että katsoo eteenpäin ja esteisiin minun sijasta. Marraskuussa aloitimme keppitreenit 2x2 menetelmää käyttäen. Tämä on ollut erinomainen valinta ja vuoden viimeisen päivän kunniaksi Leia pujotteli jo puhtaasti 12 keppiä. Harjoitukset jatkuvat...
Leian kepit 31.12.2011
Koska rakastan kaikkea tilastotietoa, seuraavassa listattu Luca vuotta 2011:
- 42 starttia
- 5 kpl 1-luokassa
- 10 kpl 2-luokassa
- 27 kpl 3-luokassa
- 8 nollatulosta
- 1 kpl 1-luokassa
- 4 kpl 2-luokassa
- 3 kpl 3-luokassa
- 4 kpl YA-nollaa 3-luokassa
- 4 kpl 0-voittoja
- Nollaprosentti 19% (28,5% - mukana YA)
- Hylättyjä 22/42, Hyllyprosentti 52,4%
- Tulos 5, 8/42 (19% prosentti)
- Juokkue PiirM 4. sija
Mutta jos sitten ottaisi käsittelyyn vuoden 2012 ja sen tavoitteet. Koska tekstiä on jo niin paljon, listaan tavoitteet lyhyesti.
Luca:
- Kisoista puristus pois. Jokaisesta kisasuorituksesta nauttiminen.
- Puuttuvat SM-nollat kasaan -> yksilö SM-kisoihin Jyväskylään.
- Puomin kontaktiin lisää varmuutta ja nopeutta.
- Keinu nopeammaksi.
- Ohjaamiseen sujuvuutta ja ennakointi niin hyväksi, että kaarteet pysyvät pieninä ja vauhti säilyy.
Leia:
- Kisauran aloittaminen
- Itsenäisyyden ja estehakuisuuden kehittäminen
- 100% varmat kontaktit (hyvällä mallilla :) )
- Lähdössä pysyminen
- Hauskanpito radalla
- Jatkuva kehittyminen ja suunnitelmallinen eteneminen
Näillä eväillä siis tähän vuoteen. Joten ei muuta kun seuraavia treenejä odotellessa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti