Aurinko!! Ei ole muuta voinut kun nauttia täysillä näistä upeista keleistä. Kevät tuli vauhdilla ja nyt on puutkin jo ihan vihreinä. Nautittiin tyyppien kanssa lämpimästä pääsiäisestä ulkoillen ja Purinalla pääsiäiskisoja seuraillen. Sen verran pitkään tuli kisoja katsottua, että naamakin otti oikein kunnolla väriä. Purinalla nähtiin Leian Spiiku iskääkin. Ihan samanlaisia ilmeitä ja elkeitä oli jälkikasvulla havaittavissa. Kaiken kaikkiaa oli oikein rentouttava pääsiäinen. Lucan leikkauksesta toipuminen lähti niin hyvin käyntiin, että maanantaina Lucakin pääsi kisoja katsomaan.
Tiistaina olin Lucan sairasloman takia Leian kanssa treenailemassa. Tyttö kyllä kiihtyy hetkessä nollasta sataan! Hienosti meni. Tehtiin takaakiertoa ja putkea ja muutaman kerran ihan usean esteen sarjassa! Pääsääntöisesti kuitenkin vahvistan ihan ohjauskuvioita ja yksittäisiä esteitä. Tosin esteiden opettelussa ei Leialla kauaa mene. Takaakiertoakin harjoiteltiin ekaa kertaa viikonloppuna puilla ja treeneissä tiistaina Leia meni kun vanha tekijä. Näppärä likka. Lisäksi käytiin naksuttelemassa puomin alastulolla. Selkeästi Leia on alkanut vähän hiffata jo paikkaakin ja pienillä avuilla hakee hyvin 2x2 –asentoon. Kuonokosketuksessa en käytä mitään targettia, vaan olen opettanut Leian koskemaan suoraan maahan. Mielestäni targetin käyttö kuonokosketuksessa on aika turhaa, koska kuonon laittaminen maahan on koiralle niin luonnollista. Näin ei tarvitse huolehtia häivytyksestäkään. Lucakin pääsi muutaman kerran tekemään kontaktia tiistaina. Tyyppi oli ihan täpinöissään! Eihän me sentään viikkoon oltu treenattukaan.. Milloinhan noin ”pitkä” tauko viimeks on ollut?? :D Luca teki tosi hyvät kontaktit!! Jihuu!! Nyt vaan lisää laadukkaita toistoja. Etupalkkaan voisi tässä pikkuhiljaa siirtyä. Kyl tää täst! :D
Leia 18vkoa
paino: 10,1kg
säkä: ~42cm
Treenailusta vielä vähän lisää. Koin ahaaelämyksen viikonloppuna. Puulla takaakiertoa tehdessä tajusin, kuinka muutamalla puulla voi käytännössä tehdä mitä vaan! Aivan huippua. Ei tarvitse aina kentälle mennä, vaan saa lenkin yhteydessä kivasti tehtyä takaakiertoja, niistoja, valsseja, persjättöjä, takaaleikkauksia… you name it! Toisaalta, ainut hankaloittava tekijä on juuri tuo innokas typykkä. Sekun on niin täysillä lähtemässä aina tekemään, että vuorottelutreenailu on aika toivotonta. Kiljuu kun hyeena ja kiskoo, kun Lucan kanssa teen. Tarttee vielä häkin, jonne laittaa odottamaan, ettei ihan itseään läkähdyksiin kisko. Mutta varmasti tuota malttia kertyy iän myötä myös oman vuoron odottamiseen. Vielä sitä ei todellakaan ole. Oltiin keskiviikkona epiksiä kattelemassa ja siellä sentään aika nätisti jo odotti tolpassa. Täytyy vaan treenata lisää tuota, mutta se, että odottaisi nätisti kun treenaan Lucan kanssa, vie varmasti vielä aikaa.
Torstaina käytiin hakemassa viimeinen rokutus vähään aikaan, eli vuorossa oli Rabies-piikki. Sain kerrankin kokea rokotuksen, jossa koira ei huuda kun vietävä. Lucan kanssa hiljaista rabiespiikkiä ei meinaa ole ollut, eikä varmasti tule olemaankaan. Leia oli tosi nätisti, vähän rapsutteli rokotuskohtaa, mutta siinä kaikki. Lisäksi tyttö sai kehuja ja ihasteluja reippaudestaan ja sosiaalisuudestaan! On se niin superi! <3 Hampaita on putoillut taas lisää. Kummaltakin puolelta on poskihampaita lähtenyt ja alakulmurit heiluvat hieman. Nätti purenta on tytölle tulossa.
Sunnuntaina hain akvaarion. On se hieno!! Harmittavasti kalojen hankinta viiväästyy vielä hieman, koska ilmeisesti akvan bakteerikanta ei ole vielä riittävä, koska kierteiset ovat kokeneet joukkusurman, eli aika paljon on kuollut. Täytyy tänään vaihtaa puolet vedestä ja heittää multaa sukkahousuissa akvaan, jos vaikka vähän tulis parempi bakteeri kanta. Kiitos Heli vinkeistä! Ihan pro-olo jo mulla. :D Ensi viikolla saan kasvejakin akvaan lisään, joten kivempi sit kaloillekin, kun on heti enemmän piilopaikkoja ja viihtyisämpää. Asukeiksi olen suunnitellut seuraavanlaista: parvi (7 musta-aavetetraa + 7 puna-aavetetraa), 8 monnista (ehkä leopardi) sekä yks taistelu-ukko ja sille kolmen naaraan haaremi. Viikon päästä kotiutan parven. Vähän kivaa ja jännää.
Akva kypsymässä
Ensi viikko onkin sit ohjelmaa täynnä. Ma ja ke koetoimitja 2 kurssilla Janakkalassa, tiistaina Lucan hienon paranemisen johdosta ja treenailemaan ja torstaille olin kans vähän treenailua suunnitellu. Viikonloppu menee omissa kisoissa töissä. Ja kaikki jäljelle jäävä aika kisajärjestelyissä ja juoksevis asioissa. Huh!
Nyt olis sit jo Toukokuu! Aikamoista! Hurjaa vauhtia menee aika. Justiinsa mietin, että 6 viikkoa sitten, kun Leia sai ensimmäisen rokotuksen, oli lunta ja pakkasta riittämiin. Mutta parempi näin. Kohti kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti