Mutta aloitetaan viikkopunnituksesta, eli Leia 14 vkoa.
paino: 8,2 kg
säkä: ~39cm
Tiistaina ja torstaina treenailtiin Lucan kanssa. Kummatkin treenit meni tosi kivasti. Muutamia ongelmapaikkoja oli, mutta ihan hyvin sain kohtia toistettua niin, että sain homman toimimaan. Ongelmamme eivät ole muuttuneet miksikään, vaan lähiohjaus ja kaarrokset tuottavat edelleen eniten päänvaivaa. Saatiin tietää kesäkauden treenikuviotkin tällä viikolla. Meidät valittiin Lucan kanssa seuramme lupaavien valmennusryhmään. Tämä tarkoittaa sitä, että treenaamme ohjatusti 2 x 1,5h viikossa josta lupaavien treeniä vetää ulkopuolisena kouluttajana Maiju Korhonen. Maanantaista tulee minulle kunnon agipäivä: 19-20 Leian pentutreenit ja 20-21.30 Lucan treenit. Eipä tarvitse miettiä maanantaille muuta. :D Tiistaisin tosiaan Lucan lupaavien treenit ja keskiviikkona kouluttamaan pariksi tunniksi jatko1:iä ja kilpailuvalmiita. Uuden kenttämme myötä päästä vapaatreenailemaankin kivasti. :)
Lauantaina kävimme Lohjalla LÄGI:n hallicupissa epävirallisissa kisoissa. Pitkän kisatauon huomasi niin itsessä kun Lucassakin. Hieman meinasi jännittää. Vielä kun paikan päälle löytäminen tuotti suurta vaikeutta onnettoman "navigaattorin" ja hirvittävän sumun takia, oli fiilis jo valmiiksi hieman jännittynyt.
Hyvin sain itseni kuitenkin koottua ja puhdas rata juostiin sijoittumalla kolmansiksi, vaikken nyt ihan kamalan tyytyväinen tuohon suoritukseen ollutkaan. Käytiin vielä juoksemassa uusintarata, jossa Luca tuli putkesta takaisin (musta+oma liikesuuntani) ja jouduin laittamaan sen putkeen uudestaan, muuten puhdas rata. Ohjauksellisesti toinen rata oli ehkä hieman parempi, mutta sekin kaukana täydellisestä.
0-tulos ja 3. sija minikisaavissa
Ensinnäkin, vauhtimme oli olematon!! Lucalle on tyypillistä uudessa paikassa kisatauon jälkeen, ettei meno ole kovin vapautunutta, vaan menee vähän puolella teholla. Onneksi kokemuksella tiedän, että meno vapautuu kyllä starttien myötä. Lisäksi kontakteihin en ole yhtään tyytyväinen. Vaikka enää ei loikita ja Luca periaatteessa tekee ihan hyvin, niin tuo kosketuksen laatu sekä himmailu alastulolla kertakaikkiaan ottaa mua päähän!! Sen haluan vielä kuntoon, mutta onneks pääsee kohta ulkokentille hinkkaamaan! Myös kaarrokset oli kauheat (etenkin muuri -> A). Sekin korostuu tosin tossa Lucan puutuneessa tilassa, eikä omakaan ennekointi täydellistä ollut. Lucan jännittämisen huomaa hyvin tossa lähdössä, kun kuono vaan oli maassa ja sai toisen kerran sanoa "mennään" ennen kun liikkeelle lähdettiin. Normaalisti tosiaan vähän erilaista. Itsekin voisi opella pysymään pystyssä tuolla radalla... :D Mutta viikon päästä siis virallisiin kisoihin Riihimäelle ja tämä toimi hyvänä treeninä sitä varten. Jos vaikka vähän avaisi paikkoja, eikä viikon päästä sitten oltaisi niin kipsissä. Leia on oli reipas episturisti. :)
Agikentät eivät tämän viikon osalta suinkaan loppuneet epiksiin, vaan suuntasin suoraan Hakkilaan apukouluttamaan episten jälkeen. Teemana oli ratatreeniä ja itse pidin toista pistettä, jossa koulutin viskikäännöstä. Kivaa oli ja aika meni kyllä ihan siivillä!
Seuraavaa agipainotteista viikkoa odotellessa, eli ti ja to treenit, la koetoimitsija 1 -kurssille ja su kisaamaan. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti