tiistai 19. huhtikuuta 2011

Virheistä onneksi oppiii...

Viime viikko meni aika lailla treenaillessa. Vähän liiankin kanssa. Kostautui meinaa korkojen kanssa sitten sunnuntaina kisoissa: Luca oli ihan poikki! :( Reippaasti tyyppi yritti, mutta  oli kaukana omasta tasostaan. Tarkoituksen mukaista tuo kova treenaaminen ei ollut, vaan vähän huomaamatta niin kävi. Noh, virheistä tosiaan oppii! Täytyy jatkossa suunnitella tarkkaan tuo treenaaminen, ettei jatkossa tarvitse harmitella jälkikäteen.

Jotain hyvääkin sunnuntain kisoissa oli. Saatiin 2 hyvätasoista rataa tehtyä. Yks hylly ja yks nolla. Nollaradalla sijoituttiin heikon vauhdin (-3,5) vuoksi viidensiksi jääden sekunnin verran neljännestä sijasta ja LUVA:sta. Ensimmäisellä radalla vääntäminen ei onnistunut, vaan Luca kävi kurkkaamassa putkeen (juuri ja juuri). Itsekin olisin voinut tuossa tilanteessa hieman liikkua, enkä vaan seisoa paikoillaan... Muuten ihan sujuvaa ohjaamista. Nyt tuleekin sitten taukoa, kun Lucalla on huomenna edessä leikkaus.

Mini2, Agilityrata A, hyl

Mini2, Agilityrata B, 0-tulos ja 5. sija

Isotyttö Leia on nyt jo 4kk! Tai no, virallisesti huomenna, mutta kuitenkin. :D Viikoissa 17 tuli täyteen ja jälleen mittailtiin:

Leia 17vkoa/ 4kk
paino: 9,7kg
säkä: 41cm

Eilen käytiin vielä viimeisen kerran ennen leikkauslepotaukoa treenailemassa. Luca oli taas vauhdikas ja innokas omaitsensä, treenien parasta antia ehdottomasti sitten vkonlopun ärsytyksen. :) Treenailtiin erilaisia keppilähetyksiä sekä radan pätkää, jossa sai vauhdissa kääntää voimakkaasti. Jälleen kerran meidän akilleenkantapää, eli lähiohjaukseen kovasta vauhdista. Onnistumisia saatiin mukavasti (kepit ihan pässinlihaa), mutta ihan sellasta täydellistä onnistumista ei tullut. Nuo lähiohjaukset selkeästi vaativat vielä treeniä. Juostiin lisäksi kontakteja aika paljon. Ne tulevat nyt tauon jälkeen uudestaan ohjelmaan. Ja toivonmukaan sellaisiksi 100% varmoiksi ja vauhdikkaiksi. Selkeästi talven aikana on hieman taantumista tapahtunut, kun tosi vähän ollaan kontakteja tehty. Varmuus kateessa, mutta onneks sentään ei loikita. Parin viikon päästä uudestaan treenikentille. Sitten päästään Leiankin kanssa aloittamaan "treenailu". Innolla odotan. :)

Tyypit <3


Maanantaina aloitin uuden harrastuksen, nimittäin Suomi-Bonsaiden kasvattamisen! :D Saas nähä miten menee. Käytiin Helin ja koirien kanssa vähän mehtässä pusertamassa ja mukaan tarttui yks nän.. eiku siis tammi, koivu ja mänty. Koivun silmuista näkyy jo hieman vihreää, joten positiivisen odottavalla kannalla ollaan. :) Tässä hieman "ennen" kuvia. Toivottavasti vuoden päästä on näyttää hieman bonsaisempia kuvia. Jäädään jännityksellä odottamaan. :)

 Koivu

 Koivun juuret - hyvä siitä tulee! 

Tammi ja mänty

Huomenna sitten Lucan leikkaus. Vähän jännittää, mutta eiköhän se ihan hyvin mene. Sitten onkin pääsiäinen ja neljän päivän vapaa. Tekee ihan hyvää itsellekin. Jos vaikka saisi kaikenlaista tehtyä noina vapaapäivinä, siis muutakin kun olla potilaan tukena. Maanantaina olisi tarkoitus mennä tekemään abouttia 20km lenkki. Kesäyön marssi ja 40km on jo reilun kuukauden päästä, niin hieman täytyy ehkä "treenatakin". :) Lisäksi pääsiäissuunnitelmissa on mennä kisaturistiksi Purinalle Leian kanssa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti