Reipas kaulurityyppi
Nyt on sitten oiva tilaisuus treenailla ihan rauhassa Leian kanssa ulkona, kun kahdestaan pidemmillä lenkeillä käydään. Tänään aamusta tehtiin Leian kanssa takaakiertoja puulla. Hienostihan tuo menee! :) Lisäksi treenailtiin oikealle puolelle sivulletuloa. Sekin sujuu jo ihan kivasti, joten kohta otetaan seuraaminen oikealla puolella myös treenilistalle. Kuonokosketus sujuu myös jo. Eli pikkuhiljaa sitten kunnolla kontaktilaudan kanssa sitä treenaamaan. Aamulenkin päätteeksi Leia otti elämänsä ensimmäisen jänisjahdin. (Prkleen puput!) Oltiin just tulossa kotipihalle, kun puskassa kyttäs pari jänöä. Ihan muutaman metrin päähän Leia niitä pääs, ennen kun pinkasivat pakoon ja Leia perään. Onneks tyypillä on sen verran hyvin korvat päässä, ettei jahtireissu kovin pitkä ollut ja mulla oli koko ajan näköyhteys. Kivasti Leia jahtaamisen lopetti muutaman kutsun jälkeen. Mut siis hermot menee kyl noihin jänöihin..
Hyvin leiamainen kuva Leiasta :)
Nyt Leia on todella yhtä jalkaa! Hassu koipeliini. Mut on kyl niin loistopakkaus, et paremmasta väliä. Ihana ilopilleri ja maailman napa. Todellinen rämäpääprinsessa. Ensi viikolla on sit vuorossa Rabiespiikki, joten sit on rokotuksetkin kunnossa vuoden ikään saakka. Lucan treenitauon takia menen mitäluultavimmin ensi tiistaina Leian kanssa Lucan paikalla treenailemaan. Lähinnä varmaan putkia hieman juostaan ja naksutellaan kontaktin alastulolla. Lisäksi ajattelin ihan perusjuttuja tehdä. Onhan halli hyvää häiriötreeniä tyypille, joskin tuolla keskittymiskyvyllä häiriöt eivät ainakaan tähän asti ole häiriöiksi asti muodostuneet.
Pääsiäisen ohjelmaan kuuluu muutakin mämmin ja lenkkeilyn/treenailun lisäksi, kuten kisaturisteilua Purinalla. Ajatuksena olisi mennä Leian kanssa sunnuntaina ja maanantaina ihmettelemään kisoja. Lisäksi nyt pääsiäisenä olisi tarkoitus tehdä kunnon kevätsiivous, joka siis täytyisi aloittaa jo tänään. Sunnuntaina perheemme saa lisävahvistusta akvaarion (98l) muodossa, tosin sen asukit muuttavat sinne vasta noin viikon kuluttua, jahka saan päätettyä, mitä kaikkea haluan. :) Lisää harrastuksia. Kauan olen akvasta haaveillut ja nyt osui sopiva kohdalle. :)
Vauvalehtiä! <3
Koivu koko komeudessaan (lievää vastavaloa, mutta menkööt)
Myös Suomibonsaiprojekti etenee mallikkaasti. Koivussa on jo kunnon vauvalehdet ja tammikin alkaa näyttää siltä, että ihan minä päivänä vaan jo kasvaneista silmuista pukkaa lehtiä. Jee!! Aivan huippua. Koivun "rääkkäämisen" eli taivuttelun aloitan varmasti ensimmäisenä. Tuskin enää kamalan kauaa tarvitsee odottaa, että sitä voi jo hieman ruvata muokkaamaan. :)
Lomasta ja kauniistä säästä nauttien, Glada påsk på alla!! :)