Huh, mikä viikko takana! Luca voitti hienosti HAU Openin virallisen kakkosluokan startin 29.6. ja näin ollen siirryimme kolmosiin! SERTi tuli taas Anne Viitaselta, niin kuin tuli ensimmäinenkin. Hyvä tuomari selkeästi meille. :D Meno oli oikein mukavaa, ei mitään ihmeellistä, perustekemistä. Nyt päästään kisaamaan kunnolla, kun taso kohenee kertarykäisyllä melkeoisesti. Tähän asti kisoissa olen helposti tehnyt asioita perusrutiinalla ja jopa hieman varman päälle. Se ei enää kolmosissa tule riittämään, vaan täyty oikeasti päästä kisoissa ”treenitasolle” ja tehdä se, mitä oikeasti osataan! Kolmosdepyytti tulee luultavimmin odottamaan vielä hetken kisojen vähyyden takia. Luultavimmin startataan seuraavan kerran elokuussa. Mutta nyt siis yksi tavoite saavutettu, joten ei muuta kun seuraavaa tavoitetta kohden, eli SM-nollia keräämään!!
Viikonloppu kului myös agilityn merkeissä leirillä. Ja mikä mahtava viikonloppu olikin! Loistavat koulutukset, porukka, puitteet! Ah, mitä muuta voi toivoa! Kaikki otettiin irti, mitä oli otettavissa. Niin minä kuin tyypitkin oltiin väsyneitä, mutta onnellisia.
Venla, Leia ja kelpievaava Puma nauttivat mahtavista puitteista |
Saavuttiin Kuralan kartanotilalle perjantaina kuuden aikoihin. Matkalle osui sellainen ukkoskuuro, etten vastaavassa ollut ennen autoillut. Salamat välkkyivät ja motarilla mentiin kahtakymppiä! Mutta perille päästiin. Ilta kului makkaraa paistaen ja tutustuen. Kaikki koirat tulivat mukavasti juttuun ja nauttivat täysillä vapaana kirmaamisesta. Täydellistä! <3 Ensimmäinen yö sujui hieman levottomasti, mökissä kuitenkin majoittui 10 ihmisen lisäksi 17 koiraa!! :D Saatiin kuitenkin nukuttua hyvin ja oltiin valmiina seuraavan päivän treeneihin.
Lauantaina meitä koulutti tsekin maajoukkue-edustaja ja joukkue maailmanmestari Eva Lacnakova. Mielettömän mukava ja taitava kouluttaja. Lauantaina käytiin lyhyitä tekniikkapätkiä läpi. Pääteemoina olivat valssi, persjättö ja oma sijoittuminen kentällä. Ihan uskomatonta, kuinka paljon tutuista asioista saikin vielä lisää irti. Lisähaastetta treeneihin toi paahtava kuumuus ja kosteus. Ukkosta oli luvassa. Siirrettiin päivän seuraavia treenejä kuumien olosuhteiden takia illaksi. Illan treeneissä käytiin aika lailla samantyyppisiä asioita läpi. Lucalta alkoi selkeästi hieman paukut loppua, mutta reippaasti tehtiin. Todella antoisa päivä!
Videopätkiä lauantain treeneistä
Päivällä tutustuttiin myös häkkileikkeihin. Eli tarkoituksena on tehdä häkistä koiralle kannattava paikka. Häkkileikit ovat hyödyllisiä rauhoittumiseen ja mm. agilityssä lähtötilanteisiin.
Seuraava yö sujuikin jo edellistä paremmin. Taitoi porukka olla jo sen verran väsyä, ettei enää jaksettu puhista jokaiselle äänelle. :P Lepo olikin tarpeen, koska sunnuntaina oli luvassa 38 esteen mittainen rata. Tai no, yksi este saatiin kevennystä… :D Sunnuntaina meitä koulutti Esa Lehdistö. Paljon taas opittiin. Menee varmasti hetki sulatellessa. Sunnuntain tokan treenin tein Leian kanssa, koska Luca alkoi olla jo niin väsynyt, ettei mielestäni ollut enää kannattavaa vetää pientä spanielia ihan loppuun. Leia olikin jälleen kerran hyvin taitava styby ja paljon hyvää saatiin. Kerrassaan loistava leiri! Palkattiin itsemme Marin kanssa vielä takastulomatkalla Paimon ABC:llä irtokarkeilla. :D Tuskin maltan odottaa, että pääsee taas kentälle kokeilemaan uusia oppeja. Ensi kesänä aivan varmasti uudestaan!Leia paahtaa menemään! |
Taitava tyttö kontaktilla |
Luca vauhdissa |
Sunnuntain ratatreeniä
Leia treenailee
Agilityyn ei juuri tullut taukoa tämän viikon osalta. Käytiin kisaturisteilemassa Leian kanssa maanantaina ja keskiviikkona Purinalla. Lucan jätin kotiin lepäämään ja näin ollen sain rauhassa keskittyä Leiaan. Harjoiteltiin rauhallista käyttäytymistä, vaikka ympärillä olikin tohinaa. Tämä onnistui mielestäni ihan kohtuullisen hyvin. Vielä on matkaa tosin siihen, että nätisti oltaisiin, kun muut menee radalla ilman, että olen koko ajan kiinnitän Leiaan huomiota. Mutta eteenpäin mennään.
Tänään oli vuorossa Lucan treenit. Maijun lomaillessa Ville Liukka vetään meille heinäkuun treenejä. Hyvät treenit oli! Tuli taas muutama ahaa-elämys siitä, että vaikka kovaa pitää juostakin, niin välillä on hyvä hidastaa. Treenien jälkeen teinkin "mallisuorituksen" radasta (jota siis ei ole videolla), eli selkeästi jotain treeneistä päähän tarttui. Tutustuin lisäksi tarkemmin kenttämme kivituhkaan, kun muksahdin nurin hieman myöhästyneen valssin seurauksesta. Tekevälle sattuu.. :D
Poimintoja torstain treeneistä
Sit oliskin vaan viikko enää töitä ja sen jälkeen LOMALOMALOMALOMA!!! Jeij! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti