lauantai 26. maaliskuuta 2011

Touhua riittää!!

Aika juoksee siivillä! Ensi viikolla on jo huhtikuu! Älytöntä, mutta myös loistavaa, koska mitä nopemmin aika menee, niin sitä nopempaa kesä tulee. Loogista, eikö?? :D

Taudista on nyt selvitty. Maanantai ja tiistai menivät vielä kotona lepäillessä, mutta keskiviikkona olin jälleen työkunnossa. Onneksi meni nopeasti tuo ohi. Tyypeilläkin oli hieman mahat sekaisin, liekö ollut sympitiaa heiltä. Mutta onneks kaikki ollaan taas kunnossa. Leia täytti maanantaina tasan 3kk eli 13 vkoa heti seuraavana päivänä. Tässä mittoja tältä viikolta

Leia 13 vkoa
paino: 7,5kg
säkä: ~38cm


Luca on alkanut näyttää nykyään ihan pikkukoiralta tuon koipeliinin rinnalla. Hauska parivaljakko. Hihnassa lenkkeily on nyt alkanut sujua suhteellisen mallikkaasti. Leia malttaa nykyään kävelläkin, eikä vaan roiku Lucassa. Hihnatkin pysyvät paremmin ojennuksessa ja eteneminen on sujuvampaa. Lähinnä Lucalle ihanat tuoksut sekä Leialle kaikki ihanat kävyt ja kepit ovat ulkoilulle haasteita tekeviä elementtejä.

Nyt olen taas onnellinen auton omistaja, loistavaa!! Kyllä se vaan niin on, ettei noiden pienten ja omien työmatkojen kanssa ilmankaan oiken pärjää. Tällä viikolla ollaan taas päästy kunnolla treenailemaan, tiistaina ja torstaina. Hieman minua jännitti, että kuinkahan treenit menevät, kun kevät + korvat eivät tunnetusti ole uroskoiralle helppo yhdistelmä. Yllätyksekseni tälläistä ongelmaa ei kuitenkaan ollut, vaan treenit sujuivat kerrassaan loistavasti. Luca oli aivan innoissaan ja tuntuikin, että kaikki sujui juuri niin kun pitikin. Olen kyllä kehittynyt itsekin valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Sellasta kaivattua varmuutta ja sujuvuutta on selkeästi tullut. Treenailu oli kivaa myös senkin kannalta, että tuli hyvä fiilis siitä, kun näki Lucan nauttivan yhdessä tekemisestä niin paljon. Onhan Leian myötä Lucan ollut tottuminen siihen, ettei samalla lailla saa minulta huomiota, etenkään kun Leia pitää huolen siitä, että hänet ainakin huomioidaan. Prime-timeä treenit siis Lucalle. :) Treenien päätteeksi tehtiin Leian kanssa taas putkea. Typy menikin hienosti muutamien kutsujen jälkeen putkea. Selkeästi lopussa hiffasi, mistä on kyse, kun ei enää mua koko aikaa tuijottanut, vaan katsoi jo putkeakin sitä lähestyttäessä. Ja mikä tärkeintä, Leia tykkäsi ihan kympillä! :)

Tänään olin itse kouluttamassa apukouluttajan roolissa. Teemana oli sylkkärit. Tykkäsin tosi paljon kouluttamisesta ja siitä fiiliksestä, kun pystyi auttamaan ohjaajaa ymmärtämään omaa liikkumistaan ja onnistumaan. 2 tuntia meni kun siivillä. Ens viikolla taas kouluttamaan! Jeij! :) Parin viikon päästä päästään kisaamaankin taas pitkästä aikaa. Sitä ennen täytyy noita kontakteja taas hinkata. Onneksi on tuo hieno kontaktilauta. Kohta pääsee varmaan uloskin sillä treenailemaan.

Tänään tehtiin aamusta taas pitkä lenkki. Keväthanki kantaa aamusta mukavasti ja tyypit pääsivätkin kirmaamaan hangella ja nauttimaan kauniista säästä. Ehdottomasti viikonloppujen parasta antia nämä pitkät aamulenkit. Huomenna olisi lenkkeilyn lisäksi ohjelmassa siivoilua, kun tänään en ehtinyt kun aloittaa vähän. Kunnon kevätsiivouskin olisi tarkoitus tässä lähiviikkoina tehdä. Huomenna voisi treenailla myös vähän enemmän, kun hieman on vähemmälle viime päivinä jäänyt.

Aamulenkillä poseerausta (oli muuten työn ja tuskan takana saada nuo pysymmään noin :D)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kevättä, kipeenä ja kuvailua

Aurinko paistaa ja kevättä on tosiaan ilmassa. Vähän liikaakin.. Meinaa nimittäin mennä hermot ton pikkumiehen kanssa ulkoillessa. Ihanien tyttöjen hajuja joka puolella, eikä etenemisestä tahdo tulla yhtään mitään. Malttamattomana odotan jo kuukauden kuluttua olevaa lekuriaikaa, eli siis Lucan leikkausta. Jos vaikka sais korvat päähän tuolle ympärivuotisesti.

Perjantaina töissä ruokailun jälkeen rupesi mahaa nipistelemään. Vähän oli kurja olo, mutta meni ohi. Illalla oltiin porukalla kaverilla iltaa istumassa ja syömisen jälkeen meno muuttuikin totaalisesti. Kaikki tuli ulos ja moneen otteeseen. Yö meni pyöriessä ja koko eilinen päivä kovassa kuumeessa. Tänään olo on onneks ollut jo parempi. Kuume on laskenut kokonaan. Voimaton olo tosin vieläkin. Rahkan uskalsin aamulla jo syödä, mutta hieman tuntuu vatsassa vielä kiertävän. Noh, täytyy toivoa, että menisi nyt äkkiä ohi.

Elämä täällä on sujunut mukavasti. Leian kanssa ollaan treenailtu tuttuu malliin. Sivulletulo alkaa olla jo tosi hieno. Muutenkin tekemiseen on tullut mukavaa tarkkuutta ja keskittymiskyky on edelleen hienoa! Sen verran paremmissa voimissa tänään olen jo ollut, että pyykit sain pestyä ja hieman kuvailtua. Seuraavaksi siis kuvia "pikkuisesta" <3

 Koipeliini

 Poseerausta

 Iso tyttö loikoilee

 Leia kattoo telkkaria

Kaunis tyttö <3

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Mini & Medi + 1. rokotus checked!

Aika kuluu hurjaa vauhtia. Niin hurjaa, että tänään käytiin hakemassa ensimmäinen rokotus Leialle. Typykkä oli tyypilliseen tapaansa reipas ja kiinnostunut kaikesta, eikä edes huomannut nameilta piikkiä. Kaikki oli muutenkin kunnossa. :) 4 viikon kuluttua sitten hakemaan seuraavaa piikkiä.

Viime viikko oli aikamoisia tilanteita ja väsymystä täynnä, joten bloginkin täydentäminen jäi siinä samassa. Jokaviikkoinen punnitus ja mittaus eivät suinkaan unohtuneet, vaan tässä hieman jälkikäteen viikon 11 lukuja:

Leia 11 vkoa
säkä: 34,5cm
paino: 6,7kg

Laskiaissunnuntain lenkintä noin 11 vkon iässä

Normaali arki sujuu meillä samaan malliin. Energiatason kasvaessa ollaan tehty hieman pidempiä lenkkejä ja temppuiltu normaaliin tapaan päivittäin. Energiatason nousu on näkynyt myös aikaisina herätyksinä - myös viikonloppuisin. Onpahan saanut paljon aikaseksi itsekin, kun on jo kymppiin mennessä lauantaiaamuna lenkkeillyt ja siivonnut koko kämpän. Hieman nuo aikaiset herätykset ovat kostautuneet illan väsymyksellä, mutta onneksi päivät ovat jo pitkiä ja valoisia, mikä on osaltaan helpottanut hereillä pysymistä myös iltaisin.

Lucan treenit ovat harmittavien sattumien vuoksi jääneet nyt pari viikkoa putkeen välistä. Kova into olisi päästä treenaamaan ja kisaamaan, mutta toivon mukaan arki tästä taas normalisoituu siten, että päästään taas kunnolla agin pariin. Vaikka kevätaurinko on lämmittänyt mukavasti, lumitilanne näyttää lohduttomalta. Mutta täytyy vaan muistella viime talvea ja kevättä ja sitä, että suli ne lumet viimeksikin, niin eiköhän ne nytkin pikkuhiljaa häviä. Kovasti olisi mukava päästä ulos treenailemaan ja temppuilemaan hyvissä olosuhteissa. Tokoilutkin olisi tarkoitus ottaa kunnolla ohjelmaan mukaan. Jos sitä vaikka uskaltaisi kokeisiin tässä lähitulevaisuudessa. :)

Leia 12 vkoa
säkä: 37cm
paino: 7,2kg

Leia 12vkoa

Niin kuin viikon 12 speksit sen jo kertovat, enää ei kahta minikoiraa ole. Leia hurautti viime viikon aikana reippaaseen medi-korkeuteen. Vähitellen tytöstä on tulossa koipeliini. Ja mitä sohvalle loikkimiseen tulee, niin se ei lunnollisesti tuota enää minkään maailman ongelmia. :D 

12 viikon kuvaa ottaessa tunsin itseni todelliseksi urheilukuvaajaksi. Kuvaamisesti ei meinannut tulla yhtään mitään, eikä mallikaan oikein ollut väsyttävän rokotuskäynnin jälkeen oikein kuvauksellisella tuulella. Sain kun sainkin lukuisten yritysten jälkeen jonkinmoisen kuvan aikaseksi. Seisomiskuvasta ei ikävä kyllä ilman avustajaa ole puhettakaan - sen verran eläväinen tuo pieni meinaa on. Ja niinkuin kuvasta näkyykin, korvat (vaikka suuret ovatkin, toivottavasti myös kuulevat hyvin ;) ) taitavat kuin taitavatkin nousta kokonaan pystyyn, jesh!! I'm happy. :)

Mutta tällä kertaa, that's all folks, oma runosuoni ei nyt kuki ollenkaan, joten jos vaikka seuraavalla kerralla keksisi jotain jännittävämpääkin kerrottavaa...

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kevät tulee - olemma valmiita!!

Se olis sit maaliskuu, eli ainakin omasta mielestäni kevätkuukausi. Asteet ovat menneet oikealle puolelle, eli plussalle, tykkään! Kesää vain odotellessa. :)

Eläminen ja oleminen ovat sujunut täällä rauhallisesti ja hienosti. Typy kasvaa edelleen hurjaa vauhtia. Viikolla Leia meni säkäkorkeudessa jo Lucan ohi, mutta silmämääräisesti samankokoisia ovat nyt. 10 viikon punnituksessa mitat olivat seuraavat: paino 6kg ja säkä 33cm.
 Iso tyttö 10 vkoa 4pv

Viikolla oltiin pitkästä aikaa Lucan kanssa treenailemassa oikein kahteen otteeseen tiistaina ja keskiviikkona. Kummatkin treenit menivät oikein hienosti. Kotiläksyä tuli tutuista asioista, eli käännöksissä ja haltuunotoissa sekä omien käsien korkeuden hallinnassa. Leia oli kummissakin treeneissä boxissa mukana. Keskiviikkona omaa vuoroa odotellessa Leiakin pääsi haistelemaan tunnelmia lähemmin leikkimällä ja juoksentelemalla. Tehtiin me myös suoraa putkea jokusen kerran. Hienosti typy putkea juoksi! Luonnonlahjakkuus! <3

Tällä viikolla ollaan Leian kanssa treenailtu aika paljon sivulletuloa ja jaloissa pujottelua. Kumpikin sujuu jo hienosti. Täytyy varmaan pikkuhiljaa ruveta pitämään kirjaa kaikesta, mitä ollaan treenailtu, että muistaa kaikkea tasaisesti vahvistaa. :D

En voi olla kyllä liikaa hehkuttamatta näitä kelejä! Niin huippua, että voi tehdä vähän pidempiäkin lenkkejä palelematta tai huolehtimatta, että pienet palelevat! Kyllä se kesä sieltä tulee!!
 Söpöläiset! <3

Sohva on nyt virallisesti vallattu. Sen verran helposti typykkä nyt sinne pomppaa. Vielä hyppääminen ei ihan aina huonosta tekniikasta johtuen onnistu, mutta pääsääntöisesti kyllä. Täytyy nyt vaan toivoa, etteivät sohvallehyppytekniikka ja tulevaisuudessa agihyppytekniikka ole suoraanverrannoiset...

Tänään on ollut kyllä kiva päivä. Kunnon lenkki aamulla. Kämpän perusteellinen siivous. Ja vielä kaiken kukkuraksi kiva shoppailupäivä ja kampaajalla käynti! :)