Vähemmän käsiä, enemmän jalkoja. Turpa kiinni ja luota itsees!

Siinä on neuvoja, jotka sopii varmaan lähestulkoon kaikille. Noh, minulle ainakin.

Eilen oli Elinan treenit kaukoryhmässä. Treenattiin nollatreeniä, eli tavoitteena oli suorittaa 23 esteen esteen rata virheettä. Virheen sattuessa, aloitettiin aina alusta. Meillä tavoite ei aivan täyttynyt, mutta melkein 22/23. Tarkoituksena oli siis tehdä nolla. Ei kauneinta rataa, vaan nolla. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaatii ainakin itseltäni todella paljon sisua ja periksiantamattomuutta painaa vaan rataa läpi. Epäusko itseensä ja luovuttaminen (eli ohjauksen herpaantuminen ja epävarmuus) tulevat radalla niin helposti. Virhe tulee yleensä sen takia, kun sitä odottaa. Mitä jos oppisikin olla odottamatta virhettä, vaan tehdä täysillä alusta loppuun asti, siitä huolimatta, mitä radalla tapahtuu. Niinkuin Elinakin eilen totesi, edes maailmanmestarit eivät tee täydellisiä ratoja, mutta ne tekevät radat alusta loppuun virheistä huolimatta. Siinä on itsetutkiskelun aihetta varmasti jokaiselle!

Itse tunnistan ehdottomasti suurimmaksi omaksi virheekseni virheen odottamisen. Olen päässyt yli siitä, etten pelkää teknisesti ratoja, en pelkää sitä, ettei koirani vielä osaa, mutta se mitä pelkään, on se virhe, joka ennemmin tai myöhemmin koittaa. Olen liian arka ja varovainen, vaatii todella kaivaa se ASENNE ja tehdä täysiä. Okei, joskus se täysillä tekeminen voi olla vähän sähläävää, mutta ainakin sillon mennään eikä meinata. Täysiä tehdessään myös yleensä keskittyy parhaiten esteeseen kerrallaan. Varovaisuuden suurin synti itselläni on se, että todella yritän käyttää laajaa näkökenttää radalla ja myös ajatukset laajenevat hetkestä tulevaisuuteen. Siitä seuraa pakan hajoaminen ja kontakti koiraan on varmasti huono. On olemassa katse ja sitten on KATSE. Oikeasti, koiraa tulee katsoa silmästä silmään, ei sitä jotain näkymätöntä pistettä tekonurmessa, josta näät sivusilmällä "kaiken", myös koiran. Vaikka näkisit koiran, se ei tarkoita sitä, että KATSOISIT koiraa.

Vähemmän käsiä - tottavie!! Käsien tarkoitus on auttaa rintamasuuntaa kääntymään, jatkaa liikkeen suuntaan ja tehostaa vartalon liikettä (liikkeellä tarkoitan niin jarrutusta kuin kiihdytystäkin, eli liike ei ole vain täysiä menemistä!!!). Tukea jalkojen liikettä. Mutta EI HEILUA ja housua ja ohjata esteitä. Käsillä ei vaan voi ohjata, se on se liike ja jalat, jotka hoitavat tämän. Jos askel kohti seuraavaa estettä puuttuu, ei käsien heilutuksella tee yhtään mitään sen korjaamiseksi. Mutta jos on tällänen adhd kentällä, jolle liike on elämän eliksiiri, on se hyvin vaikeaa kontroloida myös niitä käsien liikettä. Mutta se pitää vaan opetella. Käsien liikkeeseen liittyy hyvin vahvasti myös puhu, ainakin itselläni. Mitä enemmän puhun, sitä enemmän kädet heiluvat (jotain eteläeurooppalaista taustaa??? :P). Mutta näin se vaan on. Se puhe muutenkin on ihan turhaa, eli toisin sanoen, turpa kiinni ja kädet kuriin ja LIIKETTÄ!!

Mitä nopeampi koira, sitä rauhallisempi ohjaaja. Kiire radalla on yleensä lähinnä korvien välissä. Se pitäisi oppia ymmärtämään. Jos oikeasti pystyy keskittymään hetkeen, yhtäkkiä voi tajutakin, ettei ole kiire minnekään.

Eli kotiläksyt Tuijalle: vähemmän käsiä, enemmän jalkoja. Keskittyminen kuntoon, turpa kiinni ja aina mennään voittamaan radalle. PS: muista AINA katsoa koiraan!! Osaatte kyllä! :)

Tässä vielä pätkää eilisistä treeneistä. Huomiona, first time EVER tuplasylkkäri. Treenilistalle menee, mut vitsi oon ylpee, et sain onnistumaan, siinä tosissaan testattiin usko itseensä!

Elinan treenit 5.11.2013

Talvi käyntiin!

Vuoden viimeinen neljännes pyörähti käytiin tarkoittaen samalla talvikauteen siirtymistä. Loppukesä oli monivivahteinen. Paljon pohdintaa, välillä ahdistusta ja sitten taas mielettömiä oivalluksia ja onnistumisia. Tietyllä tapaa henkisellä puolella on ollut kasvunpaikka ja varovaisesti uskallan sanoa, että eteenpäin ollaan menty.

Kesällä käytiin valloittamassa Koli. Leia valloitti lähes kaikki reitin kivet. :)

Yksi suurin oivallus on rentous, jonka myötä on löytynyt se sama vanha iloisuus, mikä on aina leimannut minun ja Leian tekemistä. Vaikka tehdään tarkasti ja määrätietoisesti,  mukana on aina se pilke silmäkulmassa. Lisäksi meillä on niitä meidän omia juttuja. Se on ehkä parasta tässä. Siis kun meillä on sitä jotain (<3) ja ihan oma "kieli" ja ymmärrys. Ei tarvita kun oikeanlainen katse ja Leia tietää tarkalleen, mitä minun päässäni liikkuu. Ehkä yksi asia, jonka tässä on taas ymmärtänyt, on se, että minun kannattaa ehdottomasti tukeutua radalla tähän meidän vahvaan siteeseen. Silloin menee pieleen, kun lähdetään vaan konemaisesti suorittamaan.

Leia on koirana sellainen, joka tekee 100% yhdessä rataa. Tykkää siitä, että annan sille tilaa ja mahdollisuutta edetä "itsenäisesti" ja lukea rataa. Mutta se, mitä tarvitsee, on kontakti. Kun se on kunnossa, voidaan olla vaikka eripuolilla rataa ja silti tehdä yhdessä. Sen sijaan jos kontakti katkeaa, niin voi tulla mm. esteohituksia ihan helpoista kohdista. Kontaktin katkeamista en saa anteeksi. Tämä tekee ohjaamisesta sillä lailla vaativaa, etten voi tehdä virheitä tuossa asiassa, mutta sitten kun toimin oikein, on mahdollisuudet rajattomat.

Yksi "uusi" älyäminen: TURPA KIINNI!! höpötän aivan liikaa radalla. Häiriön Leian tekemistä ja lisäksi höpöttäminen hetsaa aivan liikaa itseäni radalla. Taas pitäisi muistaa, mitä kiihkeämpi koira, sitä rauhallisempi ohjaaja. Tykkään juosta kovaa, mutta sekin pitäisi muistaa, että minun juoksuvauhti ei vaikuta juuri mitenkään koirani vauhtiin (säntäily korkeintaan negatiivisesti), joten välillä voi olla parempi edetä rauhallisemmin. Niitä spurttejakin varmasti tulee, joten ei niistä ihan luopua sentään tarvitse.

Mitkäs on sitten talven tavoitteet? Aika selkeät. Ohjaustehostimen hankkiminen Leialle, pitäen sisällä tiukan kokoamisen niin, että osaa itsenäisestikin koota. Esteosaamisen kehittäminen uudelle levelille. Tarkoittaa mm. pituuden käännöksiä, keppejä seinääpäin ja vaikeita kulmia, kontakteille vauhtia ja itsenäisyyttä. Talven treenaaminen tulee koostumaan Niinun ratatreeneistä sekä itsenäisistä tekniikkatreeneistä. Fiilis on tällä hetkelä odottava ja innostunut.

Talvi tuo uudet koulutusryhmät, joita odotan myös innolla. Tykkään vaan niin paljon kouluttamisesta. Saa joka viikko haastaa itsensä. En tyydy vetämään samanlaisia treenejä, vaan haluan myös tarjota uusia ajatuksia koulutettaville aina kun mahdollista.

Tänään omaa treeniä, huomenna koulutteluita ja torstaina talven ekat Niinun treenit. Tästä se lähtee.

Ai niin joo, Helsinki City Run 2014 kutsuu ensi toukokuussa, joten agitreenien lisäksi lenkkipolut kutsuu vähintään sen 3 kertaa viikossa. Leia pääsee myös hyötymään näistä juoksulenkeistä, joten toivonmukaan ensi vuonna nähdään entistä tykimmässä vireessä oleva kaksikko.

Mutta muistakaa, välillä pitää ottaa rennostikin.. Hyvää alkavaa talvikautta kaikille! :)

Tuska ja ahdistus!

Nyt on taas kuppi täyttymässä aika pahan kerran ja jonkin verran on jo loiskunut ylikin. Ei vaan jaksa! Iloisuus ja hauskuus on tipotiessään ja kokonaisvaltainen ahdistus sen tilalla. Luulen, että viime aikoina on tullut niin monenmoista ideaa ja ajatusta että mulla ei oo enää mitään tatsia siihen omaan tekemiseen. Tosi hyviä pointteja ja varmasti vain positiivisia juttuja tulevaisuutta ajatellen, mutta tällä hetkellä käsiteltäviksi ja toteutettaviksi aivan liikaa.

Kisailtiin muutamat kolmosten kisat. Radalla olo on tosi epävarma, koska ei me olla varmaan koskaan tehty tuollaisia ratoja kokonaisuudessaan läpi. Ei kauhean hyvä ennuste sille, että siihen pystyisi sitten kisoissa. Treeneissä ollaan tehty uusia juttuja ja olen pyrkinyt omaksumaan vaikka mitä. Sitten hinkattu jotain 3 estettä. Tollanen ei vaan yksinkertaisesti tuo sitä luottoa lisää, ei sitten millään. Ahdistuksen aineet on käsillä. Noh, mitä vielä.. olin eilen Zeljko Goran koulutuksessa. Rata vaikutti kivalta ja fiilis ihan ok. Tai no, ei mulla koskaan ole selkeä olo radalle mennessä. En yhtään osaa ajatella mitä siellä tapahtuu, se on tosi tuskaista.

Siinä kun tehtiin, niin mulle iski totaalinen epäusko. Tuli sellanen olo, että en halua tehdä. Hanskat tiskiin ja antaa olla. Ei radalla edes tapahtunut mitään kamala, sellainen olo vaan tuli. Se fiilis on ihan karmea. Sisällä on hirveä raivo ja tekisi vaan mieli huutaa, mutta se ei auta. Olo on sietämätön. Se kierros menikin aika siinä. Yritin koota itteäni, mutta olin jo musertunut jonnekin pohjalukemiin. Lopputreeni meni, mut ei minkäänlaista otetta tai iloa. Ihan kamalaa. Gora arvosteli paljon suomalaista ohjaamistyyliä, jossa ei opeteta koiraa ja anneta vastuuta radalla myös koiralle. Olen monella tapaa samaa mieltä ja varmasti aion näitä ajatuksia käyttää tulevaisuudessa. Nyt tulevaisuus tuntuu vaan aika kaukaiselta. Paha sanoa, mitä nyt pitäisi tehä. Pitää taukoa ainakin. Sen jälkeen todennäköisesti skippaan suurimman osan ohjatuista treeneistä ja treenaan yksin keskittyen vain ja ainoastaan omaan tekemiseen. Kaiken lähtökohta on kuitenkin minä ja koirani ja se, että meillä on hyvä fiilis ja ymmärrys toisistamme. Vaikka kuinka hakisi neuvoa ulkopuolelta, niin itseään ei saa hävittää.

Luottoa ja sujuvuutta. Vitosta vaille kolmosissa!

Noniin, josko sitä pitkästä aikaa sanailisi jotain tännekin. Talvi meni ja kesä on täällä, aivan mahtavaa! Se tunne, kun hallin seinät ei ahdista ja pääsee kunnolla luukuttamaan ulkokentällä, ah! Ja mikä parasta, nykyään matkaa kentälle on 2,5km, jonka kävelee rauhallisestikin puoleen tuntiin. Eli toisin sanoen, lämpät ja jäähkät kaupan päälle, kuinka kätevää!!

Talvi kului treenaten Niinulla ja kisailemassakin käytiin aika säännöllisesti. Alkutalvella treenattiin käytännössä kerran viikossa, tämän vuoden puolella ehdin käydä noin viikottain Niinun treenien lisäksi omatoimisesti treenaamassa. Toki sitä huomaa, miten treeneissä pääsee pidemmälle, mutta muutoin omalle kehitykselle tulee aika sokeaksi. Noh, onneksi on keksitty videot ja viime viikolla työpäivän ratoksi eksyin katsomaan viimekesän videoita. Järkytyin!! Siis positiivisesti. Viimekesäinen meno näytti sellaiselta räpiköinniltä, että tosissaan tajusi, kuinka paljon sitä on mennytkin eteenpäin. Tämä ei tietysti riitä mihinkään, mutta oikea suunta, se tuntuu hyvältä!

Kevään korvalla menoon on muutenkin tullut varmuutta. Alkutalvesta väläyteltiin jo tosi hyviä startteja, mutta niihin mahtui aina joku mutta. Maaliskuussa vihdoin loksahti palaset kohdilleen ja napattiin ykkösluokan kisoista tuplanolla ja siirryttiin 2-luokkaan.

Pääsiäisenä käytiin kisailemassa kumpanakin päivänä Purinalla. Meno oli taas vakuuttavaa, muutamia virheitä tuli. Huhtikuussa kisailuun ja treenailuun tuli muutaman viikon tauko, koska lomailin pahimman rapa-ajan pallon toisella puolella. Ei paha! ;)

Reissun jälkeen alkoi kesätreenit. Tykkäsin tosi paljon ekoista treeneistä. Varmasti oikein antoisa kesä siis luvassa. Avattiin myös ulkokausi kisojen merkeissä viime viikonloppuna. Kisat menivät paremmin, kun olisin voinut odottaakaan. 6 starttia, joista 2 nollaa (LUVAa) sekä 2 tulosta (10 ja 5) sekä 2 hyllyä. Nyt on se jokin palanen loksahtanut kohdilleen. Menossa oli rentoutta ja varmuutta. Ohjasin kisoissa melkein kuin treeneissä, enkä syyllistynyt liialliseen pelkäämiseen tai varmisteluun. Tässä omien kisojen nollarata:

Agi A-rata, nollavoitto

Kaikenkaikkiaan oikein siisti rata. Priimat kontaktit ja kiva rentous. Oli melkein epärealistinen olo kun maaliin päästiin. Tuntui, että nolla tuli niin helpolla kaikkien "vaikeuksien" ja melkein-ratojen jälkeen. Toiselta radalta tuli hylly oman myöhästymisen vuoksi. Tosin Leiakin luukutti jopa hieman omiaan, mutta loistoa, että tytöltä löytyy itseluottamusta. Puomilta valuttiin pois, kun vapautus ei tullutkaan heti, murr.. näitä pitää päästä treenaamaan myös kovemmassa vireessä! Mutta muutoin, tykkäsin tästä radasta paljon! Kepeillä reviteltiin ja takaaleikkaukseen rytmitin jopa liian aikaisin, mutta sekin toimi upeasti (teknisesti). Tässä B-rata:

B-rata, hyl

Seuraavana päivänä Purinalla aloitettiin radat taas nollalla! Meidän kohdalle osui juuri rankkasade, mutta se ei menoa haitannut. Tehtiin tosi hallittu rata, jälleen super pysäytyksillä. Selkeästi mullekkin tullut malttia kontakteilla, hyvähyvä. :) Toiselta radalta tuli 10vp. Rata itsessään ei ollut yhtään niin nätti kun edeltävä. Vähän huonoja ohjausvalintoja, mutta puhtaana mentiin aina 4. viimeiselle esteelle. Siellä tuli pienoinen myöhästymä ja huuto-ohjaus ja kyseinen rima alas. Tuli hetkittäinen harmitus, jatkettiin normisti loppuun, mutta ite en oikein juossut kunnolla maaliin ja vika rima myös alas.. Ruma, mutta pysyi siinäkin palikat kasassa. Kolmas rata olikin sitten luukutushylly. Leialla alkoi jo silmissä kiilua. Radan alku oli haastava ja minulla ehkä ihan hieman myöhässä ollut takaaleikkaus.. vaikka mielestäni rytmitin siihen hyvin, ei Leia reagoinut ollenkaan, vaan luukutti edessä olleeseen putkeen kääntymisen sijasta. Loppuradalla oiottiin pari estettä, joten tämä rata oli hylly parhaimmillaan. Vikalle radalle tsemppasin kaiken ja yritin saada keskittymisen kohdilleen. Se ei ollut aivan helppoa, mutta onnistuin siinä kutakuinkin. Viimeinen rata ei ollut parasta meitä, mutta kutakuinkin hyvää ja hallittua. Kolmanneksiviimeiseltä esteeltä, keinulta, vapautin turhan ajoissa ja Leia luki edessä olleen putken ja ajautui seuraavan hyppyesteen linjasta ohi.. Saatiin korjattua tämä, mutta 5 siis tältä radalta. Aivan puhdas aivopieru minulta, mutta ehkä ihan hyvä. Ei makeaa mahan täydeltä. ;)

Palkintopallilla :)

Fiilis on hyvä! Kesältä on varmasti odotettavissa paljon hyviä kisoja ja treenejä. Josko sitä itsekin aktivoituisi tässä kirjoittelussakin. ;)